Uutiset

Koivulahti ja Nuorteva kovaan seuraan EM-tatamille

Hämeenlinnan Judoseuran maajoukkueottelijat Sampsa Koivulahti ja Lalli Koivulahti eivät ole ennättäneet loikoilla auringossa tänä kesänä. Keväällä kaksikko juhli pronssimitaleita A-nuorten Eurooppa cupissa Tartossa Virossa ja seuraavaksi ovat edessä Lommelissa Belgiassa käytävät A-nuorten Euroopan mestaruuskisat.

Koivulahti, 18, on alle 66 kilon hallitseva A-nuoren suomenmestari ja aikuisten SM-hopeamitalisti. Nuorteva, 18, on puolestaan sarjan alle 81 kiloa A-nuorten ja aikuisten SM-pronssimitalisti.

Molemmilla on myös kokemusta arvokisoista. Koivulahti oli mukana jo vuonna 2008 B-nuorten EM-kisoissa ja vuotta myöhemmin Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla. Myös Nuorteva hankki kannuksia nuorten olympiafestivaaleilla vuonna 2009.

-Kovia otteluita on luvassa A-nuorten EM-kisoissakin. Jo viiden sakkiin yltääkseen pitää yltää seitsemässä matsissa viiteen voittoon, Koivulahti laskeskelee.

HämJS:n junioreilla on takanaan hyvin sujunut kesä. Kolme viikkoa ennen EM-otteluiden alkua kaksikko enää vain viimeistelee heittojaan.

-Treenit ovat jo selvästi keventyneet. Uutta ei enää opetella, vaan harjoitellaan vain räjähtävyyttä, Nuorteva kuvailee.

Koivulahti ei ole asettanut tavoitteita EM-kisoihin. Ottelu kerrallaan -taktiikka toimii kovissa judokerkeloissa.

-Alusta saakka pitää vääntää ihan täysillä. Pienistäkin virheistä sakotetaan heti ja peli voi olla siinä, Koivulahti muistuttaa.

Koivulahden ei kuitenkaan tarvitse kuvia kumarrella. Näytteen taidoistaan hän antoi muun muassa Tarton Eurooppa cupissa kukistamalla B-nuorten MM-kolmosen.

Myös Nuorteva voi hyvänä päivänä voittaa koviakin ottelijoita.

-Venäläiset ja saksalaiset ovat kovimpia vastustajia. Kaikki on kuitenkin kaadettavissa, Nuorteva uskoo.

Paasimaan luottomiehiä

Koivulahti on voittanut urallaan 358 ottelua. Nuortevan tilastoihin on kertynyt 234 voittoa. Molemmat suorittivat ensimmäisen danin mustan vyön viime vuoden joulukuussa.

Hämeenlinnan Judoseuran päävalmentaja Olli Paasimaa seurasi Koivulahden ja Nuortevan otteita jo muksujudossa. Suojattiensa menestyksestä Paasimaa on nauttinut todenteolla vuodesta 2003.

-Sampsa aloitti tuolloin kilpailemisen ja vuotta myöhemmin Lallikin oli jo mukana kisatouhuissa. Toivottavasti molempien hyvät otteet jatkuvat EM-tatamillakin, vaikka edessä ovat nyt todella kovat kisat, Paasimaa pohtii.

Paasimaa kuvailee suojattejaan tunnollisiksi harjoittelijoiksi.

-Sampsa on lisäksi ehdoton kamppailija. Lallin valtteja ovat puolestaan hyvät tekniikat. Hän on myös tunneottelija, joka menee kisoissa aina pitkälle, jos peli aukeaa hyvin.

-Molemmilla on vielä paljon saavutettavaa A-nuorissa, sillä he saavat otella ikäluokassa myös ensi vuonna, Paasimaa muistuttaa.

Koivulahden ja Nuortevan lisäksi Suomesta lähtee A-nuorten EM-kisoihin Faye Njie (sarja alle 60 kiloa), Joonathan Gröndahl (alle 66 kiloa), Samuli Viitanen (alle 81 kiloa), Jaakko Alli (alle 90 kiloa) ja Katri Kakko (alle 52 kiloa). Joukkueen valmentaja on entinen Hämeenlinnan Judoseuran edustusjudoka Markus Pekkola. (HäSa)