Uutiset

Koivunen pääsee näyttämään taitojaan kovaan seuraan

Ahveniston Ampumahiihtäjien Mikael Koivunen, 21, ei ollut mukana Suomen MM-joukkueen keskiviikkoisessa mediatilaisuudessa. Ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihinsa valmistautuva urheilija oli samaan aikaan harjoittelemassa Kontiolahden MM-maastoissa.

– Pressin edessä olivat vain joukkueemme kovimmat nimet. Meille nuoremmille oli järjestetty omaa ohjelmaa treeneissä, Koivunen nauroi.

Koivunen on valmistautunut hyvin uransa ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihin. Hattulasta kotoisin oleva ampumahiihtäjä on asunutkin jo vuoden päivät Joensuussa.

– Nyt pitäisi kaikki olla kunnossa ensi viikon torstain normaalimatkan (20 kilometriä) kisaan. Toivottavasti suksikin kulkisi nyt hyvin kauden tärkeimmässä kisassa, Koivunen sanoi.

Vielä viikko ennen Koivusen kisaa Kontiolahdella sivakoitiin loskakelissä.

– Tällaisessa kelissä mies joutuu todella koville. Onneksi sääennusteet ovat luvanneet ainakin pikkupakkasia, Koivunen pohtii.

Koivunen harjoitteli viikonvaihteen Vuokatissa. Kolmen päivän harjoitusjakso sujui hyvin.

– MM-kisoihin virittyminen alkoi kuitenkin vasta alkuviikosta. Aika kovassa seurassa täällä valmistaudutaan kisaan, Koivunen nauroi.

Myös naisten joukkueessa AAH:lla on edustaja MM-kisoissa. Nuorten SM-kisoissa mestaruuden voittanut Auli Kiskola, 20, valittiin reilu viikko sitten Kontiolahden joukkueeseen.

Asiasanat

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic