Uutiset

Kokeilu ja erehdys ovat hyviä mentoreita

Kokeilu ja erehdys ovat hyviä mentoreita, mutta ne edellyttävät väistämättä säästöjä syötäviksi sekä hölmöltäkin vaikuttavaa itsepäisyyttä.

Näin sanoo hämeenlinnalainen mediayrittäjä, toimitusjohtaja Rami Aaltonen, jolle Hämeen Yrittäjät myönsi Nuoren yrittäjän kannustuspalkinnon torstaina.

Aaltonen perusti vuonna 2004 Mediatavastin, jota hän luonnehtii työntekijöidensä omistamaksi internet-ajan mainostoimistoksi.

Yritys tuottaa yritysgrafiikkaa, internet-mainontaa suunnitteluineen ja sisällönhallintajärjestelmineen sekä painotuotteita. Se on Googlen virallinen asiantuntijayritys hakusanamainonnassa.

Mediatavast syntyi täyttämään markkinarakoa, joka näytti jäävän perinteisten printtimediaan ja visuaaliseen suunnitteluun orientoituneiden mainostoimistojen sekä erilaisten tietotekniikkaan keskittyneiden yritysten väliin.

– Ensiaskeleet olivat melkoista haparointia. Täyspäiväinen toiminta lähti käyntiin vuoden 2006 alusta Innoparkin yrityshautomossa, mutta todellinen tuki tuli läheisiltä ja kokeneemmilta yrittäjiltä, Aaltonen sanoo.

Hallittua kasvua

Mediatavast tavoittelee tänä vuonna noin 300 000 euron liikevaihtoa.

– Olemme pyrkineet kehittämään omia toimintamalleja ja lopputuotoksia varsin suurella ammattiylpeydellä usein paremmin tuottavan bulkkituotannon sijaan. Tämän myötä olemme pystyneet esittelemään vakuuttavampia tuotantoratkaisuja ja tavoittelemaan niiden myötä myös isompia asiakkuuksia, Aaltonen selvittää.

Mediatavastin toiminta on ollut koko ajan hallitussa kasvussa. Tämän vuoden helmikuussa osakkaiksi tulivat jonkin aikaa yrityksessä työskennelleet Markus Haaparanta ja Mikko Mänttäri. Lisäksi yrityksellä on päivitysopas ja yhteyspäällikkö Helsingissä.

Nuoren yrittäjän kannustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi.Myöntämisperusteita ovat muun muassa yrityksen palveluiden, tuotteiden ja toimintojen tehokkuus ja omaperäisyys, uusien tuotanto- tai palvelumenetelmien soveltaminen sekä yrityksen vähintään kolme vuotta jatkunut ja vakiintunut toiminta. (HäSa)