Uutiset

Koko kansan Vanajavesi -ilta kokosi vesistön ystävät

Keskiviikkona ensimmäistä kertaa järjestetty Koko kansan Vanajavesi -ilta houkutteli Verkatehtaan rantaan runsaasti Vanajavedestä kiinnostuneita.

Tapahtuman takana olleen Vanajavesikeskus-hankkeen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen kertoo, että illan päätarkoituksena oli innostaa ihmiset mukaan toimintaan.

-Halusimme, ettei tämä jää vain pienen piirin puuhasteluksi. Ajatuksena on saada kansalaiset miettimään omassa elämässään, mitä he voisivat tehdä. Ne ovat simppeleitä juttuja.

Illan aikana ihmiset saivat tavata asiantuntijoita ja kysellä paitsi vesistöstä, myös uudesta Vanajavesikeskuksesta.

Manninen Johansen kertoo, että tapahtumasta ollaan tekemässä jokavuotista perinnettä. Lisäksi on puhuttu ainakin vesistön kunnostuspaikoille tehtävistä avoimista seurantaretkistä, joista ensimmäiselle saatetaan lähteä jo ensi vuonna. (HäSa)

Päivän lehti

25.11.2020

Fingerpori

comic