Uutiset

Koko koulupäivä jalkapalloa

Nummen alakoulun 2B-luokalla oli keskiviikkona vauhdikas koulupäivä. Iloisten koululaisten jalkapallojoukkue osallistui Lasten Liikunnan Tuen ja Hämeenlinnan Jalkapalloseuran järjestämään Kaikki pelissä -turnaukseen, joka sai tänä vuonna Säästöpankki-areenan raikumaan lähes 1500 alakoululaisen voimalla.

Keskiviikkona pallon perässä kirmasivat 1.–3.-luokkalaiset ja torstaina vauhtiin pääsevät 4.–6.-luokkalaiset.

– Koulujalkapallopäivät ovat vuodesta toiseen suosituimpia koululaisten liikuntatapahtumia Hämeenlinnassa. Tutuissa luokkajoukkueissa pelit pyörivät hyvin, ja kaikille löytyy aina myös jonkinlainen rooli. Monella luokalla on jopa omat huutosakitkin, kertoo turnausta isännöinyt Lasten Liikunnan Tuen Esa-Pekka Viinikka.

Nummen kakkosten Betonit-joukkueeseen kuulunut Eevertti Kokkala huilasi otteluiden välissä ja tsemppasi luokkatovereitaan seuraavaan matsiin.

– Tänään meillä on koko koulupäivän ajan futista. Tää on ihan sairaan kivaa, kun kaikki pääsevät pelaamaan, yhdeksänvuotias Eevertti iloitsi.

Samaa mieltä olivat Eevertin joukkuetoverit Elmeri Päivä, Asla Arola ja Tuukka Koivumäki, jotka osasivat jo esiintyä hyvin myös median edessä. Pojilta kävi todella ripeästi muun muassa koko luokan kutsuminen yhteiskuvaan.

– Tänne nyt kaikki. Ja likat olkaa hiljaa, pojat komensivat.

Myös Betonien opettaja Tiina Hahl-Kulmala viihtyi palloiluhallissa. Betonit oli valmistautunut turnaukseen muun muassa välituntipeleissä.

– Jalkapallo on todella suosittu laji koulussamme. Kaikki eivät kuitenkaan uskalla liittyä peleihin välitunneilla, mutta täällä palloiluhallissa kaikki rohkaistuvat menoon mukaan. Päivän ohjelmassa on ollut myös hieman sääntökoulutusta, mutta pelaaminenhan se on kaikille se tärkein juttu, Hahl-Kulmala nauraa.

Jalkapallo pyörii myös alakoulujen liikuntatunneilla. Futiksen sanomaa kouluihin levittää myös HJS.

– Tätä futispäivääkin olemme tehneet tutuksi koulukäynneillä. Moni koululainen on tullut myös sitä kautta mukaan seuramme toimintaan, HJS:n junioripäällikkö Jami Lamberg kertoo. HäSa

Asiasanat