Uutiset

Koko totuus paljastuu hitaasti

Ensimmäiset tiedot Yhdysvaltain hirmumyrskystä olivat lohdullisia, mutta totuus paljastuu päivä päivältä hurjemmaksi. Aluksi näytti siltä, että myrskyn silmä oli kiertänyt kattilamaisen New Orleansin kaupungin ja tuhot jäisivät pelättyä pienemmiksi.

Ensi tiedoissa puhuttiin ”jopa” 50 kuolonuhrista. Kaksi päivää tuhon jälkeen kaupungin pormestari arvioi kuolleiden määrän nousevan satoihin, ehkä tuhansiin.

Mieleen tulee Etelä-Aasian tsunamin tiedonvälitys runsaan puolen vuoden takaa. Ensimmäisissä uutisissa tapaninpäivän iltapäivällä kerrottiin kahdesta tuhannesta hyökyaallon uhrista. Viikon aikana uhrien määrä kasvoi satakertaiseksi.

Uutisten seuraaja alkoi hitaasti ymmärtää, millaisen täystuhon keskelle ihmiset olivat joutuneet Thaimaan lomarannoilla. Sitten selvisi, että pahimmat tuhot olikin koettu köyhässä Indonesian Acehissa.

Kipeää mieltä helpotti luottamus kansainvälisiin järjestöihin, jotka olivat nopeasti lähteneet apuun.

Vauraan Yhdysvaltain etelässä hätään joutuneiden auttaminen näyttää takkuilevan. Miten on mahdollista, että ruokaa ja vettä ei saada toimitettua ihmisille? Miksi heitä ei saada kuljetetuksi turvaan silloilta ja katoilta?

Onko totta, että ihmiset saivat viranomaisilta luvan ryöstää kauppoja, jotta ruokahuolto pelaisi? Missä viipyvät Punainen risti ja kaikki muut vapaaehtoisjärjestöt? Onko vain kansalliskaarti saanut joukkonsa liikkeelle, kun muista ei puhuta?

Tsunami-uutisissa tuntui siltä, että luotettavimmat tiedot saimme alussa suomalaisilta turisteilta. Sitten uskottavia raportteja tuli suomalaisilta toimittajilta.

Olipa tuhoalueella sattumalta myös Eero Huovinen, suomalainen piispa, jonka rauhallisia, osaaottavia surunilmauksia mielellämme kuuntelimme ja saimme kaipaamamme lohdun.

Louisianan tuhoalueella oli vain muutama suomalainen. Aina luotettava Petri Sarvamaa on matkustanut Mississippiin kertoakseen, miten hän näkee suuronnettomuuden omin silmin. Silti edelleen on paljon vastaamattomia kysymyksiä.

Tai ehkä vastaamattomat kysymykset johtuvat vain tiedon kulun heikkouksista katastrofin sattuessa.

Olemme tottuneet ajantasaiseen tiedonvälitykseen siitä lähtien, kun televisio välitti ensimmäisen kuulennon 1969 suorana olohuoneisiimme.

Tiedonvälitys on totaalisesti muuttunut niistä ajoista, jolloin Lissabonin 1700-luvun kauheasta maanjäristyksestä kerrottiin arkkiveisujen uutisena kuukausia tapahtuman jälkeen.

Odotamme pikauutisia, mutta suuressa luonnonmullistuksessa kaikki menee täydellisen hyrskyn myrskyn, eikä kukaan tarkkaan tiedä missä mennään.

Koko totuus paljastuu vasta vähitellen, niin kuin vallankaappauksen sekavissa oloissa. Venäjän vallankumouksestakin koko totuus alkoi valjeta vasta 80 vuotta jälkeen päin.