Uutiset

Kokoomuksen Orpolle tehtiin pallolaajennus, hakeutui lääkäriin huonovointisuuden vuoksi

Orpolle tehtiin keskiviikkona pallolaajennus Meilahden sairaalassa Helsingissä hänen hakeuduttuaan lääkäriin huonovointisuuden vuoksi.
Orpolle tehtiin keskiviikkona pallolaajennus Meilahden sairaalassa Helsingissä hänen hakeuduttuaan lääkäriin huonovointisuuden vuoksi. Kuva: EPA

Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo on sairauslomalla heinäkuun loppuun saakka. 51-vuotiaalle Orpolle tehtiin eilen pallolaajennus Meilahden sairaalassa Helsingissä hänen hakeuduttuaan lääkäriin huonovointisuuden vuoksi. Operaation kuvataan menneen hyvin.

Orpolla havaittiin tukos sepelvaltimon sivusuonessa, mutta tukos ei aiheuttanut sydämeen pysyviä vaurioita.

Huonovointisuutta ei ollut puheenjohtajan avustajan mukaan ilmennyt aiemmin.

–  Tilanne tuli täysin yllättäen. Aikaisemmin ei ollut tiedossa mitään tähän viittaavia merkkejä, kertoo Orpon erityisavustaja Henrik Vuornos STT:lle.

Vuornos ymmärsi, että Orpo hakeutui itse lääkäriin ja toimenpide suoritettiin eilen. Tänään Orpo jo kotiutuu sairaalasta.

–  Käsittääkseni hänelle on tehty tutkimuksia, joiden perusteella hän pääsee jo tänään pois.

Takana valtava määrä töitä kuntavaalikampanjoinnissa

Takana puheenjohtajalla on valtava urakka kuntavaalien kampanjoinnissa. Kuntavaalit järjestettiin sunnuntaina.

–  Puoluejohtajat tekevät aina ennen vaaleja valtavasti töitä, mutta onko se vaikuttanut tähän, en osaa arvioida. Se on lääketieteen asiantuntijoiden tehtävä, Vuornos toteaa.

Orpoa tuuraa sairausloman ajan puheenjohtajatehtävissä tarpeen mukaan puolueen varapuheenjohtajat, joita ovat kansanedustajat Antti Häkkänen, Anna-Kaisa Ikonen ja Elina Valtonen. Edessä on kesälomakausi, ja eduskuntakin jää istuntotauolle parin viikon päästä. Ennen taukoa eduskunnan suuressa salissa on luvassa äänestys sote-uudistuksen hyväksymisestä. Orpo on toivonut, että uudistus vielä pysäytettäisiin.

–  Orpo olisi varmasti mielellään osallistunut soten loppumetreillä aiheen käsittelyyn, Vuornos toteaa.

Asiasanat

Menot