Uutiset

Kokoomus julistautui heti vaalien kakkoseksi - puolue luottaa nousevansa lopulta selvästi Sdp:n edelle

Ennakkoäänien ensimmäiset tulokset olivat kokoomukselle muikea yllätys. Pääministeri Alexander Stubbin ilme paljasti sekunnin kymmenyksessä, että 17,9 prosentin ensimmäinen kannatuslukema oli enemmän kuin puheenjohtaja oli odottanut.

Hän halasi puoluesihteeri Minna Arvea ja moiskautti turkulaisen poskelle suudelman. Kätensä Stubb puristi nyrkkiin, kuten urheilija konsanaan.

Ben Zyskowicz julisti kokoomuksen heti vaalien kakkoseksi.

– Sdp putoaa ennakkoäänien lukemasta jonkin verran. Me taas nousemme, Zyskowicz arvioi.

– Olemme vaaleissa kakkosia, hän ennakoi.

Ennen ensimmäistä lukemaa Stubb oli valmistellut omiaan tappioon.

– Tapahtui tänä iltana ihan mitä tahansa, niin tästä joukkueesta voi olla vain ja ainoastaan ylpeä, Stubb totesi.

Kun numerot rävähtivät jättikankaalle, kokoomuslaisten jännitys purkautui spontaaneiksi Alex, Alex –huudoiksi.

Ensimmäinen tulkinta oli heti, että Stubb onnistui hankkimaan kokoomukselle sittenkin torjuntavoiton. Arvio perustui siihen, että ennakkoäänissäkin oli vielä laskematta Helsingin ja Uudenmaan suurien kaupunkien ääniä.

Perinteisesti kokoomus on ollut vahvoilla suurissa kaupungeissa, joiden ääntenlaskenta valmistuu vaalipäivänäkin viimeisenä.

– Nämä ovat hetkiä, joina on vaikeaa pitää tunteita kasassa, olivat Stubbin avaussanat ensimmäisten ennakkoäänien jälkeen.

– Muistakaa, että me olemme tehneet kovimman jalkatyön viimeisten päivien ja viikkojen aikana tässä loppupelissä. Nyt pitää rauhassa ja maltilla katsoa, mikä lopputulema on. Tunnelmat ovat tässä vaiheessa ihan hyvät, Stubb sanoi mikrofoniin.

Ilme ja reaktiot lavalta poistumisen jälkeen kielivät kuitenkin tyystin muusta. Stubb halasi tunteikkaasti muun muassa ehdokas Atte Kalevaa. Urheilulliset miehet takoivat kämmenillään toistensa selkiä.

– Hieno homma, kuului miesten hokema.

Kokoomuslaiset luottivat siihen, että paikkamäärissä laskettu tappio jää lopulta odotettua pienemmäksi. Hallitusneuvotteluihin kokoomuslaiset ovat lähdössä vahvasti mukaan, koska keskustalta näyttää jäävän saamatta muut täysin musertava vaalivoitto.

Kokoomus arvioi heti asemansa vahvemmaksi kuin Sdp:n ja perussuomalaisten.

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020