Uutiset

Kokoomus otti tiukan talouslinjan ehdoksi hallitustyölle: Veronkevennyksiä kaikille tuloluokille, ei perustulolle

Kokoomus asetti kaikkiaan kolmetoista kynnyskysymystä ehdoiksi hallitusyhteistyölle Sdp:n kanssa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) Kuva: Kimmo Penttinen
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) Kuva: Kimmo Penttinen

Kokoomus vaatii ehtona hallitusyhteistyölle työ- ja eläkeveroihin kevennystä kaikkiin tuloluokkiin.

Ehto paljastuu puolueen tiistaina antamissa vastauksissa hallitustunnustelija Antti Rinteelle (sd.).

Rinteelle antamissaan vastauksissa kokoomus kirjasi kaikkiaan kolmetoista kynnyskysymystä, joita puolue pitää “oleellisina” hallitusyhteistyötä varten.

Vastauksissaan kokoomus painottaa varsinkin työn verotuksen keventämistä kaikilta tuloluokilta, painottuen keskituloisiin.

Lisäksi puolue painottaa valtiontalouden vastuullista hoitoa ja entistä kevyempää työn verotusta.

Vastauksissaan kokoomus muun muassa kirjaa ehdoksi, että julkistalouden kestävyysvajetta pitäisi pienentää.

– Julkiseen talouteen on kerrytettävä puskureita tulevien haasteiden varalle, vastauksessa todetaan.

Puolueen mukaan hallituksen pitää sitoutua myös nostamaan työllisyysaste vähintään 75 prosenttiin.

Kokoomus ei hyväksy perustuloa

Kynnyskysymykset kattavat monia politiikan osa-alueita oikeusvaltion ylläpitämisestä ilmasto- ja EU-politiikkaan.

Linjauksissaan kokoomus muun muassa haluaa, että ensi vaalikaudella toteutetaan perhevapaauudistus.

Kokoomus kirjaa myös vaatimuksena, että koulutukseen pitää tulevan hallituksen investoida. Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus, johon kokoomus kuului, sai varsinkin edellisen hallituskauden alussa paljon kritiikkiä tekemistään koulutusleikkauksista.

Kokoomus ei vastauksissaan myöskään hyväksy perustuloa sosiaaliturvahuollon uudistuksen pohjaksi.

– Kokoomus ei hyväksy perustuloa tai muuten vastikkeettomuuteen perustuvaa työttömyysturvamallia. Vastikkeeton perustulo ei tue tavoitetta korkeasta työllisyysasteesta ja lisäisi heikossa työmarkkina-asemassa olevien syrjäytymistä, puolueen vastauksessa todetaan.

Sdp:n oma sosiaaliturvamalli perustuu jossain määrin vastikkeellisuuteen, mutta kokoomuksen linjaus voi olla neuvotteluissa ongelmallinen joillekin muille puolueille.

Puolueista vihreät ja vasemmistoliitto kannattavat voimakkaimmin perustuloon pohjautuvaa sosiaaliturvan uudistusta, ja myös keskusta suhtautuu siihen suopeasti.

Kokoomus myös kirjaa, että Suomen tulee pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä Natossa.

Sdp pohtii vappuna

Antti Rinne on pyytänyt kaikkia puolueita vastaamaan esittämiinsä tunnustelukysymyksiin vappuaattoon mennessä.

Loppuviikon aikana puolue käy muiden puolueiden vastauksia läpi ja tekee tarvittavia jatkokysymyksiä.