Uutiset

Kokoomusedustajilta tiukka kannanotto:

Joukko kokoomuksen kansanedustajia on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Irakin kanssa neuvoteltavasta turvapaikan hakijoiden palautussopimuksesta.

Kysymyksen ovat allekirjoittaneet Markku Eestilä,
Pia Kauma,
Pauli Kiuru, Jukka Kopra ja Kari Tolvanen.

Kansanedustajat ovat sitä mieltä, että ulkoministeriön olisi edellytettävä Irakilta voimakkaammin kansainvälisten pelisääntöjen noudattamista.

Kansanedustajien tiedotteessa todetaan, että Suomeen vuonna 2015 saapuneista 32 500 turvapaikanhakijasta 20 500 oli irakilaisia. Heistä noin puolet sai kielteisen päätöksen.

Kielteisen päätöksen saaneiden palauttaminen on ollut takkuilevaa, koska Irak ei ole riittävän halukas ottamaan takaisin kansalaisiaan, joilla ei ole Suomessa laillista lupaa oleskelulleen, edustajat toteavat.

Tiedotteessa muistutetaan, että valtioneuvoston Irak-selonteon mukaan maalle on tarkoitus antaa ensi vuonna suoraa taloudellista tukea ulkoministeriöltä ja puolustusministeriöltä yhteensä noin 25 miljoonaa euroa.

– Tätä taustaa vasten on ongelmallista, että Irakin kanssa neuvoteltava kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden palautussopimus ei ole edennyt. Palautuksista kieltäytyminen on ristiriidassa Irakin oman perustuslain kanssa, he sanovat.

Kansanedustaja Kiuru kiinnitti asiaan huomiota kesäkuussa eduskunnassa Irak-selonteon yhteydessä.

Hän totesi, että Irakille kelpaa kansainvälinen apu, mutta kansalaisiaan se ei halua takaisin.

– Kielteisten ja lainvoimaisten turvapaikkapäätösten määrä on kasvanut. Työskentely Irakin hallinnon kanssa on vaikeaa. Irak ei halua ottaa takaisin kansalaisiaan, joilla ei ole Suomessa laillista lupaa oleskelulleen. Palautukset ontuvat Irakin hallinnon asenteen vuoksi. Keneltäkään ei pidä riistää oikeutta kotimaahansa, Kiuru totesi tuolloin Lännen Medialle.

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) sanoo, että Irakille kelpaa apu, mutta kansalaisiaan se ei halua takaisin. – Keneltäkään ei pidä riistää oikeutta kotimaahansa.