Uutiset

Kolmannen kauden kerholainen

HPK:n lentopallonaisten libero Eveliina Rautiainen elää hektistä syksyä. Kiireisenä lentopalloilijan pitävät Mestaruusliigan, Suomen cupin ja tiistaina alkavien europelien ottelut. Se ei kuitenkaan 21-vuotiasta lentopalloilijaa haittaa, sillä Rautiainen tekee nyt juuri sitä mitä haluaa.

– Tällä hetkellä elämä pyörii lentopallon ympärillä. Kouluun olisi jossain vaiheessa kiva mennä, mutta vielä en löytänyt alaa, jota haluaisin alkaa opiskella, Rautiainen sanoo.

Ihan pelkkää lentopalloa ei elämä tietenkään ole. Vastapainoa urheilulle antavat työt Lasten liikunnan tuen iltapäiväkerhon ohjaajana.

– Ihan hirveästi muuhun ei jää aikaa. Yleensä menen aamulla puntille tai treeneihin. Sieltä jatkan töihin, jonka jälkeen on taas treenit ja tulen iltayhdeksän aikaan takaisin eli päivät venyvät noin 12-tuntisiksi. Sen jälkeen on ihan kiva tulla kotiin ja vain olla. Alkuun rytmi tuntui hurjalta, mutta nyt siihen on jo tottunut.

Lyhyinä vapaahetkinä lentopalloilija lukee tai kuuntelee musiikkia.

– Välillä kiireen keskellä on kiva vain käpertyä peittojen alle kirja kädessä ja laittaa puhelin pois. Se saa rauhoittumaan. Musiikki on läsnä elämässäni joka päivä, kuuntelen musiikkia ja tykkään laulaa myös itse. En tiedä laulanko hyvin, mutta laulan kuitenkin, Rautiainen nauraa.

Raumalta kotoisin oleva urheilija on kolmannen kauden kerholainen. Rautiaisen avauskausi meni osittain pipariksi jalan rasitusmurtuman takia. Viime kaudella hän kyttäsi peliaikaa pääosan peleistä pelanneen ja täksi kaudeksi Saksan pääsarjaan Vilsbiburgin joukkueeseen siirtyneen Saana Koljosen takana. Tällä kaudella Rautiainen on joukkueensa ykköslibero.

– Viime kausi oli minulle hyvä ja opettavainen, vaikka peliaikaa ei juuri tullutkaan. Sain seurata läheltä, miten huippulibero tekee ja hoitaa asioita. Silti nyt on tosi kiva pelata, kun viime kausi meni vaihtopenkin puolella, Rautiainen myöntää.

Lentopallo vei lajina Rautiaisen mennessään 6-vuotiaana, kun hän muutti perheineen Raumalta lähikuntaan ja nykyisin myös kaupunkiin kuuluvaan Lappiin.

– Lapissa oli aika vahva lentopallokulttuuri ja kaverini vanhemmat kysyivät minun vanhemmiltani, haluaisinko lähteä pelaamaan. Iskä vei minut hallille ja sinne sitä jäätiin, hän muistaa.

Liigadebyyttinsä Rautiainen teki LiigaEuran paidassa. Eurasta tie toi kahden kauden jälkeen Kerhoon yhdessä hakkuri Piia Korhosen kanssa. Hämeenlinnassa kaksikko onkin viihtynyt hyvin.

– Täällä on kiva yhteisö. Jääkiekko on täällä iso juttu ja samoin lentopallo. Kumpikin kulkee HPK:n nimellä, joka on puolestaan koko Hämeenlinnan juttu. On kiva edustaa sellaista seuraa, joka on näin iso.

Muutto kotoa toiseen kaupunkiin oli iso asia nuoren ihmisen elämässä.

– Asuin ensimmäistä kertaa pois kotoa, kun tänne tulin. Muutin kuitenkin Piia kanssa samaan aikaan, joten sokki ei ollut niin iso. Sopeutuminen oli itse asiassa aika helppoa. Sain joukkuekavereilta apua ja minulla oli täällä kavereita ennestäänkin, Rautiainen kertoo. HäSa

Asiasanat