Uutiset

Kolme HJS:n tyttöä alueturnaukseen

Hämeenlinnan Jalkapalloseurasta valittiin kolme pelaajaa tyttöjen alueturnaukseen, joka pelataan Eerikkilän urheiluopistolla ensi viikolla. Mukana ovat maalivahti Sara Inget sekä kenttäpelaajat Alisa Ollikainen ja Kaisa Somerpalo.

Alueturnausta on uudistettu tälle vuodelle. Nelipäiväiseksi laajentunut turnaus pelataan ensi kertaa kuuden joukkueen voimin. Idän alue on jaettu kahtia, ja uudessa jaottelussa Tampereen piirin pelaajat kuuluvat yhdessä Kaakkois-Suomen kanssa Keski-alueeseen.

Turnaukseen valitut seitsemän maalivahtia eivät edusta omaa aluejoukkuettaan, vaan peluutus toteutetaan erillisen ohjelman mukaisesti.

Kenttäpelaajat pelaavat oman alueensa joukkueessa eli Ollikainen ja Somerpalo kuuluvat Keski-alueen 16 pelaajan ryhmään. Aluejoukkuetta on leiritetty ja karsittu lokakuusta lähtien. Viimeistelyleirillä maaliskuun lopussa oli mukana 24 pelaajaa, joista lopullinen turnausryhmä nimettiin.

Alueturnaus on 1996-syntyneiden ikäluokan tarkkailutilaisuus maajoukkuetehtäviin ja pelien ohella mukaan mahtuu myös pelaajakoulutusta. Maajoukkue- ja aluevalmentajien johdolla pidetään muun muassa pelipaikkakohtaisia harjoituksia sekä teoriaa. Päätöspäivänä ohjelmassa on All Stars-ottelu.

Palloliitto tarjoaa myös pelaajien vanhemmille koulutusta, jossa kerrotaan pelaajan uran kehitysmahdollisuuksista ja maajoukkuetoiminnasta. (HäSa)

Asiasanat