Uutiset

Kolme joutui peräänajon takia sairaalaan

Kolme nuorta miestä loukkaantui rekan ja henkilöauton kolarissa torstaina kello 11.30 Loimalammintiellä Forssassa. Rekka kääntyi kolmion takaa henkilöauton eteen. Henkilöauto ei pystynyt hidastamaan vauhtiaan tarpeeksi vaan törmäsi rekan perään. Tie oli sohjoinen, mutta näkyvyys hyvä.

Kaikki henkilöauton 80-luvun alkupuolella syntyneet matkustajat vietiin sairaalaan, mutta kukaan heistä ei loukkaantunut vakavasti.

Kaksi henkilöautoa kolaroi Arolammentien ja Tehtaankadun risteyksessä Riihimäellä torstaina kello 15.20. Yksin autoissaan olleet kuljettajat eivät loukkaantuneet, mutta autot kärsivät peltivaurioita. (HäSa)