Uutiset

Kolmen kullan sunnuntai

Järjestävän seuran Hämeenlinnan Kushin-Kanin edustajat saivat olla hymyssä suin potkunyrkkeilyn light contact – ja low kick -luokkien SM-kisojen jälkeen. Seura sunnuntain finalistit Shamil Seifulla, Annika Himanen ja Pyry Kujala kaatoivat jokainen vastustajansa finaalissa ja saivat juhlia suomenmestaruutta. Kolme mestaruutta oli oivaa jatkoa lauantaille, jolloin Juhani Mikkosen kaulaan ripustettiin kultamitali.

Pyry Kujala löi alkutahdit Kushin-Kanin mestaruusjuhlille, kun hän voitti light contactin (kevytkontakti) alle 63 kilon sarjan finaalissa Tampereen Kontaktikarateseuran Juha Pusan tuomariäänin 3-0.

-Ajattelin, että kunto olisi ollut vielä parempi, mutta ihan hyvin jaksoin alusta loppuun asti. Yllättävän raskasta se neliössä oli, vaikka treeneissä sujuu paremmin. Vastustaja yritti tehdä näyttävämpiä potkuja, mutta ajattelin itse mennä perussetillä. Sitä on harjoiteltukin, Kujala kertoi taktiikastaan.

Kujalan mukaan hän löysi vastustajastansa suojauksesta aukkoja, joihin oli hyvä iskeä.

-Ensimmäisessä erässä hän yritti vähän potkia ja lyödäkin, mutta sitten se jäi. Pääsin rummuttelemaan läheltä ja kaukaa. Mielestäni hän myös väsyi matsin aikana enemmän kuin minä. Kesällä juostut kilometrit auttoivat nyt huikeasti. Kannatti nähdä vaivaa, urheilija kertoi.

Kujala on harrastanut potkunyrkkeilyä kuutisen vuotta. Hän on ollut SM-kisoissa kerran aikaisemmin viisi vuotta sitten. Tuolloinkin kushinkanilaisen kaulaan ripustettiin kultamitali 67-kiloisten sarjassa.

Seifulla otti ilon irti

Shamil Seifulla huipensi hämeenlinnalaisten päivän kaatamalla kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Espoon Kehähaiden Joonas Kontkasen low kickin (alapotkut) alle 81-kiloisten sarjassa puhtaasti 3-0. Helpolla Seifullan suomenmestaruus ei miehen mukaan kuitenkaan irronnut.

-Tiukka matsi. Minulla oli ongelmia painon kanssa. Se oli perjantaina 75,4, kun minun piti mennä ottelemaan alle seiskavitosiin. Lääkäri soitti kaksi päivää ennen, että munuaisarvoni ovat ihan pilvissä. Pohdinnan jälkeen soitin perjantaina Joonakselle, jos voisimme otella kasiykkösissä, koska olin sen verran huonossa kunnossa. Hyvin kuitenkin palauduin ja onneksi matsi oli vasta tänään. Vaikeuksien kautta voittoon, Seifulla sanoi.

Seifulla ei ollut aikaisemmin kohdannut ottelussa Kontkasta, mutta kaksikko on sparranut toisiaan.

-Hän tuli yllättävän hyvin päälle. Sain kuitenkin itsekin tehtyä asioita ihan hyvin. Minulla on ollut ongelmana, että takakäsi vuotaa. Hänen lyöntinsä eivät kuitenkaan tulleet kovin kovaa, ja satutin häntä enemmän, mestari kertasi ottelua.

SM-kullan arvoa nosti se, että se tuli kovaäänisesti kannustaneen kotiyleisön edessä.

-En ole otellut ensinnäkään Suomessa puoleentoista vuoteen, enkä moneen vuoteen Hämeenlinnassa. Oli ihan mahtavaa voittaa täällä suomenmestaruus, Seifulla iloitsi.

Viides yritys toi voiton

Annika Himanen nautti 52-kiloisten low kick -sarjassa voittamasta mestaruudestaan todella paljon. Himanen kaatoi tiukassa loppuottelussa Kickboxing Team Oulun Elina Ponton 2-1.

-Ei ollut helppo matsi. Vastustaja potki niin hyvin. Minulla oli jalat vielä lämmittelyssä ihan jees, mutta matsissa ne eivät toimineet. Onneksi sain suorat kuitenkin pelaamaan. Niillä sain napsittua pistettyä. Voitto ratkesi varmaankin viimeisessä erässä ja ihan viime hetkillä, Himanen arveli.

Voitto maistui entistä paremmalta, sillä Himanen on metsästänyt sitä pitkään.

-Kotona on aikaisemmin neljä hopeaa, joten tätä on odotettu. Viides kerta sanoi toden, onnellinen voittaja nauroi.

Jussilalle aamujumppa

Wasa Fight Sportin kovan luokan ottelija Jarkko Jussila verrytteli flunssaisena light contactin alle 69 kilon sarjan voittoon.

-Meillä on Vaasasta kisojen isoin, kahdeksan urheilijan joukkue, ja olen itse enemmänkin kulmamiestehtävissä. Meillä on kehässä alapotkumatseissa omissa sarjoissani muita ottelijoita, enkä halunnut mennä sekoittamaan pakkaa. Ajattelin mennä tähän sarjaan mukaan leikkimielisesti, kuten varmasti näkyikin, Jussila sanoi.

Jussila antoi tunnustuksen häntä vastaan otelleelle Tampereen Kontaktikarateseuran Tommi Sjöbergille. Harva mies olisi lähtenyt ottelemaan entistä ammattilaisten Euroopan mestaria ja ammatikseen myös nyrkkeilevää kehätaituria vastaan.

-Toivottavasti kaverille jäi hyvä maku. Yritin, etten vahingoita häntä. Kunnia kaverille, että lähti haastamaan, tänä vuonna vielä täyskontaktipotkunyrkkeilyn MM-kisoihin Irlantiin lähtevä Jussila kehui. (HäSa)