Uutiset

Kolmen pisteen voitto mielessä

HPK pelaa tiistaina jääkiekkoliigassa kolmannen kotiottelunsa peräkkäin, kun Rinkelinmäen Ritariareenaan saapuu vieraaksi kuopiolainen KalPa. Kerho lähtee peliin kolmen ottelun voittoputkessa. Kolmen pisteen voitto oli lauantaina Ässiä vastaan lähellä, mutta lopulta Kerhon haaviin tarttui kaksi pistettä Zach Hamillin voittomaalikilpailun onnistumisella.

– Menneeseen ei voi enää vaikuttaa, joten ajatukset on siirretty KalPa-peliin. Sitä varten maanantaina treenattiin ja tiistaina katsellaan videoita, kertoo HPK:n maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen joukkueen valmistautumisesta tiistaille.

Kerhon kapteeni Joonas Vihko myöntää, että Kerhossa on nyt hyvä fiilis.

– Menetimme parin maalin johdon, mutta muuten olemme pelanneet hyvää peliä. Jo Kärppiä ja HIFK:ta vastaan pelasimme hyvin ja kolmessa viimeisessä olemme saaneet raavittua pisteitäkin. Se on tärkeää tässä vaiheessa kautta. Kolmen pisteen ovat toki vielä tärkeämpiä varsinkin nyt, kun olemme perässä, Vihko muistuttaa.

Liikkeeseen vastattava liikkeellä

Pekka Virran valmentama KalPa pitää kiekon mielellään itsellään.

– KalPa tulee myös kovalla vauhdilla keskialueen yli ja pyrkii meidän puolustuspäässämme pitkiin prässeihin. Siihen on iskettävä, ja jossain vaiheessa sanoinkin, että liikkeeseen voi vastata vain liikkeellä.

KalPan maalia on viime ajat vartioinut Samu Perhonen, joka sai torjuntavastuun ykkösmaalivahti Eero Kilpeläisen loukkaannuttua. Perhonen on kantanut vastuun hyvin, mutta se ei ole Lehtosta yllättänyt.

– Olen seurannut Perhosta pitkään, jo JYPin ajoilta. Hän on melko iso kaveri, joka on hyvä liikkumaan. Hänellä on lisäksi hyvät jalat ja kädet. Kompakti paketti. Ihme, ettei hän ole saanut mahdollisuutta jo aikaisemmin. Meitä vastaan hän piti viimeksi nollan, maalivahtivalmentaja muistutti.

Vihkon mielestä isokokoinen maalivahti pitää saada pois paikaltaan.

– Maalivahti täytyy saada poikkiliikkeeseen, jonka jälkeen syötöistä pitää ampua nopeita vetoja. Mitään ihmeellisiä konsteja ei ole, HPK-kippari arvioi.

HPK:n kokoonpanosta puuttuvat Tuomas Vänttinen ja Ossi-Petteri Grönholm. Juuse Saros pelaa Kerhon maalissa. (HäSa)

Asiasanat