Uutiset

Kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa ei nosteta syytteitä

Kihlakunnansyyttäjä: kuljettaja ei syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen eikä kuolemantuottamukseen.
Neljän ihmisen kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus tapahtui lokakuussa 2017.

Kolmen varusmiehen ja yhden junamatkustajan kuolemaan johtaneessa tasoristeysonnettomuudessa ei nosteta syytettä, kertoo Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä.

Puolustusvoimien miehistönkuljetusauto ja kiskobussi törmäsivät toisiinsa lokakuussa 2017. Onnettomuus tapahtui Leksvallintien Skogbyn tasoristeyksessä. Kuolonuhrien lisäksi onnettomuudessa loukkaantui yksitoista ihmistä.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan kuljettuna toiminut varusmies ei ole syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai kuolemantuottamukseen.

Syyttäjä päätyi ratkaisuunsa esitutkinnan ja poliisin tekemän rekonstruktion perusteella.

Esitutkinnassa kävi selväksi muun massa se, että onnettomuuden sattuessa keliolosuhteet olivat erittäin hankalat.

Poliisin tekemän rekonstruktion johtopäätösten perusteella voidaan todeta, ettei kuljettajalla ollut konkreettista mahdollisuutta nähdä kiskobussia ennen tasoristeystä.

Kuorma-auton kyydissä istunut varusmies on kertonut, ettei hän ole nähnyt eikä kuullut mitään, vaikka hän oli katsonut kiskobussin tulosuuntaan.

Onnettomuuspaikassa ollut tasoristeys suljettiin pian onnettomuuden jälkeen marraskuussa 2017.