Kolumnit Uutiset

Kolmenkympin vappukannustus

Vappuun on vielä muutama päivä, mutta kyyninen kommentointi on hyvä aloittaa jo nyt, kun opiskelijatkin jo aloittelevat työn päivän viettoa.

Kipinän kyynisyydelle antoi Kansaneläkelaitos.

Huhtikuun alussa Kela ilmoitti, että jokainen syksyllä aloittava opiskelija saa opintorahaa noin 30 euroa kuussa nykyistä enemmän. Siis pysykää housuissanne, kolme ko-ko-nais-ta kymppiä!

Valtiovallan ajatus näemmä on, että tuo kolmenkymmenen euron korotus kannustaisi opiskelijoita valmistumaan määräajassa ja siirtymään nopeasti työelämään tuottaviksi bruttokansantuotteen korottajiksi.

Tietysti ylimääräinen raha on kaikille makaronibudjetilla eläville kiva lisä, mutta.

Ajatus perustuu nimittäin siihen virheeseen, että korkeakoulut ja yliopistot valmistavat opiskelijoita työelämään.

Yhdysvaltalaisen huippuyliopiston MIT:n talousprofessori ja Nokian hallituksen entinen jäsen Bengt Holmström totesi taannoin Helsingin Sanomissa (13.4.), että Suomen korkeakoulut valmistavat ylikoulutettuja ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan tee maisterintutkinnoillaan yhtään mitään.

Vielä peruskoulussa oppilaista huolehtivat opet, opot, keittäjät, siivoojat ja jopa vahtimestarit, mutta yliopistojen pääsykokeiden jälkeen sanotaan että hei, akateeminen vapaus! Tee mitä huvittaa, mutta yritä pysyä opinto-ohjelmassa.

Helpottavaa, että Holmström sanoi tämän ääneen. Ensimmäiset yliopistovuosieni aikana opin lähinnä käyttämään kirjastokorttia ja kirjaston laina-automaatteja, kun luentoja järjestettiin kerran viikossa.

Holmström ehdottaa, että maisterin tutkinnon voisi jättää sille pienelle osalle, joka haluaa jatkaa tutkimusta. Kandidaatin tutkinnon voisi venyttää nelivuotiseksi, ja opiskelijoille voisi kouluttaa taitoja, joita he oikeasti tarvitsevat työmailla

Ehkä ammattikorkeakouluissa tilanne on toinen, tai ainakin toivon että on.

Miten Holmströmin huutelu liittyy opintotukeen? No. Mikäli olisin opiskellut kiltisti tutkintoni viidessä vuodessa enkä olisi huidellut opintojeni ohella milloin lehtitoimittajana, milloin postinjakajana, en taatusti saisi sitäkään vähää työtä mitä minulla nyt on.

Jos opiskelijat rajaavat elämänsä luentosalien ja luokkahuoneiden sekä kodin välille, vastavalmistuneet ja kirkasotsaiset älyköt voivat suoraan kävellä kortistoon. Tietoa on Fairclough’n kriittisestä diskurssianalyyseistä ja postmodernista gender-tutkimuksesta, mutta osaako kukaan soveltaa sitä käytännön työelämään? Onhan niistä kiinnostava lueskella, mutta riemu loppuu siihen, kun laskut pitäisi tiedolla maksaa.

Vaputkin lakkaavat olemasta työväen punasävyistä juhlaa, kun hassunvärisiin (miksi?) haalareihin pukeutuneet valkohiippaiset opiskelijat eivät saa tietää, mitä työnteko oikeasti on.

Toisaalta, saahan 30 eurolla muutaman pullon kuohuviiniä lisää.