Uutiset

Kolossi keskelle kortteli-idylliä

Suunnitelmat rakentaa korkea kerrostalo Wetterhoffin korttelin sisäpihalle huolestuttavat naapuritalojen asukkaita. Sekä viereisen että Palokunnankadun toisella puolella sijaitsevan taloyhtiön hallitukset ovat jättäneet kaupungille huomautuksensa korttelin asemakaavaluonnoksesta.

-Onhan se melkoinen kolossi arvokkaiden vanhojen rakennusten rinnalla! Tulee ihan 60-luvun laatikkoeuforia mieleen. Näin vanhoja, arvokkaita kortteleita ei ole enää monta, olisikin kulttuuriteko säilyttää se nykyisellään, arvioivat Asunto Oy Jyrkänkulman asukkaat Seija Salvanto ja Leena Äijälä.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tero Lehtonen arvioi, että kahdeksankerroksisen uudisrakennuksen korkeutta pienentämällä olisi ehkä mahdollista jonkin verran keventää massiiviselta tuntuvaa kokonaisuutta.

-Kaava on laadittu vanhan asemakaavan rakennusoikeuden perusteella, mikä on hyvin raskas. Tontti on kuitenkin suunniteltu aikanaan aivan eri käyttötarkoitukseen eli päiväsaikaan tapahtuvaan oppilaitoskäyttöön, Lehtonen muistuttaa.

Maaperä voidaan joutua vaihtamaan

Eniten asukkaita on häirinnyt asemakaavamuutoksessa se kiire, jolla hanketta on viety eteenpäin.

-Asiaa on valmisteltu salaperäisyyden verhon takana. Hyvä, että ehdimme huomautuksen kirjoittaa määräajassa, toteaa Asunto Oy Salakkarannan hallituksen puheenjohtaja Maila Perälahti.

Taloyhtiön huomautuksessa vastustetaan muun muassa rakennuksen korkeutta, ulkonäköä ja sitä, että osa vaihtoehdoista rakennettaisiin suoraan kiinni Salakkarannan muuriin. Lisäksi todetaan uudisrakennuksen varjostavan naapuritalon pihaa, vähentävän yksityisyyttä sekä mahdollisesti aiheuttavan rakennusaikana vaurioita naapuritalojen kellarikerroksille.

-Tontin maaperä on vanhaa järvenpohjaa. Meidän autohalliin tuli 1990-luvulla paha vajoama ja nyt pelkäämme ongelman toistuvan paalutustöiden seurauksena, Perälahti kertoo.

Kaupunginvaltuutettu ja Hämeen Ely-keskuksen diplomi-insinööri Lulu Riikonen (kok.) kuuli kerrostalosuunnitelmista vasta muutama viikko sitten. Hän arvioi, että esimerkiksi purettavaksi aiottu entinen värjäämö on päästänyt maaperään rankkoja raskasmetallipitoisuuksia. Korttelissa on aikanaan sijainnut myös huoltoasema.

-On siinä isot riskit noin pienelle tontille. Varmasti edessä on isot massanvaihdot, Riikonen epäilee.

Suunnitelmissa senioritalo

Mikäli asemakaavaluonnos toteutuu ja sisäpihalle aletaan naapureiden vastustuksesta huolimatta rakentaa kerrostaloa, asukkaat ovat varautuneet siihenkin. Salakkarannan asukkaiden mielestä vähiten huono on vaihtoehto A, jossa uudisrakennus sijaitsee kauempana naapuritontin tukimuurista.

-Tosin toiveenamme on, että kerrostalo käännettäisiin vielä toisin päin, jolloin meille päin olisi vähemmän parvekkeita, Perälahti kertoo.

Naapurit ihmettelevät myös Rakennustoimisto Pohjolan aietta tehdä uudisrakennuksesta senioritalo.

-On senioreiden halventamista tarjota heille asuntoa talossa, jossa näkymät ovat naapuritalojen seiniin ja roska-astioihin päin ja jonka piha on pyhitetty kokonaan parkkipaikoille, naapuritalojen asukkaat puuskahtavat.

He ovat tyytyväisenä seuranneet korttelin vanhimman osan eli Fredrika-talon uudistusta.

-Se on laitettu hienosti elämään! Eikö samaa ideaa voisi ajaa koko pihapiirissä – vanhaa kunnioittaen? Salvanto kyselee. (HäSa)