Uutiset

Kolumni: Hallitusyhteistyö sai kolhun: Sdp raivoissaan keskustalle Kelan johtajapelistä

Demarit eivät suostuneet keskustan tarjoukseen virkapaketista, johon olisi kytketty hallituksen päätettäväksi tulevia virkanimityksiä.
Kuva: Joel Maisalmi
Kuva: Joel Maisalmi

Demarit olivat Kelan valtuuston tiistaisen kokouksen jälkeen raivoisaan, kun hallituskumppani keskusta onnistui opposition tuella junailemaan Kelan pääjohtajaksi Outi Antilan ohi työvaliokunnan esityksen.

Kelan valtuutettujen työvaliokunta oli yksimielisesti esittänyt virkaan professori Lasse Lehtosta ja Kuntaliiton varatoimitusjohtajaa Hanna Tainiota (sd.). Heihin oli päädytty konsultin tekemien soveltuvuusarvioiden ja haastattelujen perusteella.

Tainion piti tulla valituksi tehtävään hallituspuolueiden äänin. Lopputulos oli kuitenkin työvaliokunnan esityksen ulkopuolelta kisaan nostetun Antilan voitto Tainiosta luvuin 8–4 vain sdp:n ja vasemmistoliiton äänestettyä Tainion puolesta.

Liikkeellä oli ollut huhuja, että keskustan ryhmäkokouksessa Kelan pääjohtajan paikasta oli keskusteltu tiukkaan sävyyn. Viime viikonloppuna keskustan siirtymisestä Antilan taakse vihjailtiin jo Helsingin Sanomissa, mutta keskustasta tämä oli demareille tiettävästi kiistetty.

Kelan pääjohtajaksi nousevalla Outi Antilalla ei ole jäsenkirjaa, mutta hän on vuosikymmeniä sitten kuulunut kokoomusnuoriin. Kuva: Maria Miklas
Kelan pääjohtajaksi nousevalla Outi Antilalla ei ole jäsenkirjaa, mutta hän on vuosikymmeniä sitten kuulunut kokoomusnuoriin. Kuva: Maria Miklas

Keskustan juoni paljastui demareille vasta vähän ennen Kelan valtuutettujen tiistain kokousta, kun kokoomuksen Sari Sarkomaa kertoi asiasta työvaliokunnalle.

Siinä vaiheessa demarit uskoivat perussuomalaisten olevan vielä Lasse Lehtosen takana, mutta hekin kääntyivät viime metreillä Antilan taakse. Oppositio ottikin täyden riemun irti siitä, että se pystyi sekoittamaan hallituksen pakan. Myös vihreiden edustaja äänesti Antilaa.

Keskusta oli tiettävästi vaatinut hyvitystä siitä, että he äänestäisivät Tainiota pääjohtajaksi. Demarit eivät olleet kuitenkaan suostuneet kaupankäyntiin virkapaketista, johon olisi kytketty hallituksen päätettäväksi tulevia virkoja.

Lännen Median tietojen mukaan Kelan valtuustoon kuulunut keskustan Markus Lohi (kesk.) kokosi joukot entisen kokoomusnuoren Antilan taakse.

Keskustan aikeiden paljastuttua vasta loppumetreillä demareiden oli ilmeisesti liian myöhäistä tehdä Kelan nimityksestä hallituskysymys eli uhata hallituksen erolla.

Mikä oli Kulmunin rooli?

Demareissa kysellään nyt, miten keskustaan pystytään enää jatkossa luottamaan. Suuri kysymys on myös se, mikä rooli asiassa oli keskustan puheenjohtajalla Katri Kulmunilla ja jääkö keskustan ja kokoomuksen lähentyminen tähän.

Hallitusyhteistyölle Kelan pääjohtajajupakka ei lupaa hyvää.

Lähiaikoina hallituksen ratkaistavaksi tulee muun muassa valtiovarainministeriön kansliapäällikön vaikutusvaltainen virka. Se on tärkeä pesti, koska siinä pystyy vaikuttamaan, millaisia lukumääräarvioita valtiovarainministeriö esittää hallituksen työllisyystoimista ensi elokuussa.

Paikan luulisi olevan pääministeripuolue demareille elintärkeä.