Uutiset

Komee nimi!

Ja näistä pyöreän lounaspöydän ritareista kaksi on vieläpä oikeasti aateloituja.

– ”Kaikkien Markkujen antamin valtuuksin lyön sinut Söör Markuksi.” Ja sitten lyötiin oravanhännällä. Se oli elämyshetki, muistelee Markku Monni omaa aatelointiaan kuusi vuotta sitten.

Istun neljän Markun ympäröimänä. Markku Laaksonen on Monnin tavoin elänyt tämän vuosituhannen Söörinä. Markku Wiik harkitsee liittymistä Suomalaiseen Markku-liittoon ja neljäs Markku on paikalla työnpuolesta, valokuvaamassa vapaapäivänään.

Pienesti pelottavan tilauskierroksen ja kummalta kuulostavan oravan hännällä hutkimis-kertomuksen jälkeen seuruettamme ei erota mikään muun ravintolan muista hälisevistä pöydistä kuin jatkuva lankeaminen toistoon. Markku, Mars, Markut, Markku-liitto, Noormarkku, vuoden Markku, Markku-pinssi, Markku Peltola…

Oikeastaan tämän jutun olisi pitänyt käynnistyä jo ravintolan ulkopuolelta. Ryhmämme muutamat Markut tunsivat toisensa jo entuudestaan ja eri yhteyksistä, mutta Laaksonen ja Wiik tapasivat ensimmäistä kertaa.

– Juu, juu. Oltiin samassa koulussa, Wiik tunnisti Laaksosen sukunimen ja hetken päästä naamankin.

– Muttei oltu samalla luokalla. Mitä meillä on ikäeroa, kolme vuotta? Suomi on niin pieni maa, että kaikki on koulu- tai armeijakavereita, jatkoi Laaksonen.

Tämä oli kuulemma tyypillinen Markkujen tapaaminen. Paljon Suomea kiertävä Wiik kertoo yleisimmän kättelyn jälkeisen jatkokysymyksen kuuluvan: kuulutko muuten Markku-liittoon?
Etunimiliittolaisilla on omat kohtaamismaneerinsa.

– Se on sitten komee nimi! Tällä yleensä aloitetaan, virnuilee Monni.

Itse en mistään hinnasta haluaisi kuulua etunimiyhdistykseen. Kun joku huutaa nimeltä, tuntuu hyvältä kääntyä katsomaan varmana siitä, että nyt haetaan vain ja ainoastaan minun huomiotani. Muut Ursulat ovat kilpailijoita, joita en lähipiiriin kaipaa.

Markut eivät väitä, että toisen Markun tapaaminen elähdyttäisi sen enempää kuin Karin, Sepon tai Pekan kohtaaminen, mutta luonne-analyysi heruttaa helposti myönteisiä adjektiiveja.

– Valoisia kuin aurinko ja ahkeria kuin oravat. Markut on puurtajia, jotka yrittää parhaansa, mutta omaa erinomaisuutta korostaen, lohkoo Monni.

Ja sähköalan miehenä ei malta olla lisäämättä: johdonmukaisia.
Markusten, Markojen ja Marttien on turha hakea Markku-liiton jäsenyyttä. Sama pätee sukunimi-Markkuihin ja Markkuloihin. Liittoon ei kuulu yhtään naispuolista jäsentä.

Markku-liitto ei ole koskaan ollut mikään salaseura ja jälleen tänä keväänä kautta Suomenniemen kaikaa tieto, että liitto viettää perinteikästä Markunpäiväjuhlaansa 25.4. Noormarkun Söörmarkun seurojentalolla.

– Siellä on hirveä määrä kameroita ja me juostaan ees taas. Yleensä TV on paikalla, on se sen verran kovaa kamaa, naureskelee Monni.

Itsevarmuus tiedotusvälineiden kiinnostuksesta perustuu kokemukseen ja kaimaluottamukseen. Liiton kuusihenkisessä perustajaryhmässä oli mukana viestinnän ammattilaisia, jotka vuosi toisensa jälkeen ovat kietaisseet myös radiot ja lehdet pikkurilliensä ympärille. Tänä vuonna vieläkin todennäköisimmin, sillä yhdistys täyttää 10 vuotta.

Viralliseen ohjelmaan kuuluu kaksi numeroa. Ensiksi lyödään ne Söör Markut.

– Melkein kaikki haluaa Söör Markuiksi, ja kaikki Söörit saa tällaisen upean kunniakirjan, sanoo Monni ja kaivaa salkkuaan. Ad Honorem Nominis Nobilis…

Juhlassa julkistetaan myös Vuoden Markku, joka kantaa kotiinsa Mars- Nousee-palkinnon, ”jokaisen Markun unelman”.

– Vuonna 2002 hallituksen valinnan pystyi kerrankin ennustamaan. Suomen Mr. Curlingin, Markku Uusipaavalniemen, muistelee Monni.

Juhlan kolmas (?) numero on ravitsemusliikkeeseen siirtyminen.

– Meillä on rinnassa nimilaput, joissa lukee vain Markku. Me vedetään ravintolaan porukkaa, myhäilee Laaksonen.

Sukunimettömyys, tittelittömyys ja työasioista puhumattomuus ovat etunimiyhdistykselle niin pyhiä periaatteita, kuin sille jokin voi pyhää olla.

– Yksi höylääjä-Markku oli niin kova kauppamies, että se yritti myydä aamiaisella muille lautaa. Me sanottiin, että älä nyt, hyvä mies, Monni pudistelee päätään.

Markku-liitolla hauskanpidon ohella perustamiskirjaan kirjattu vakavamielinen tavoitekin. Saada Markku-nimi yleistymään uudelleen. Tai ainakin korvaamaan Eetun.

– Me ei niitä pieniä Markkuja enää tehdä, toivottavasti, sanoo Laaksonen, mutta miehet uskovat, että olympia-menestys curlingissa saattaa vaikuttaa myönteisellä tavalla muutamankin tuoreen poikavauvan nimivalintaan.

Lounas-Markkujen vanhemmat eivät ole kertoneet mieleenpainuvia tarinoita omista valintaperusteitaan. Kaikilla on sentään vahva kokemus joukkoon kuulumisesta.

– Hämeen Sanomissa oli parikyt vuotta sitten seitsemän Markku töissä, muistaa Wiik.

– Ja Hämeen Sähkössä meitä oli viisi, kertoo Monni.

– Kun vääpeli kutsunnoissa huusi Markku Laaksonen, nousi neljä kättä ylös! Ja niistä pari taisi olla vielä Markku Juhani Laaksosia, Laaksonen panee parhaimmaksi.

Markku-nimen kulta-aikaa oli 1950-luvun puoliväli. Perusteltu jatkokysymys kuuluu: miksi? Seurueemme Markuille ei tule mieleen yhtään suurta kansallissankari-Markkua.

– Ei ollut Mannerheimkään…, mutisee Laaksonen.

Tästä huolimatta Markkuja liikkuu keskuudessamme noin 53 000. Heistä 750 kuuluu Markku-liittoon. Erittäin aktiivisten jäsen lukumäärä on 50.

Markku-nimen makustelu ei herätä suuria tunteita puoleen tai toiseen. Se on hajuton, mauton, väritön, neutraali. Pyöreän pöydän Markut nyökyttelevät samanmielisyyttä.

– Se nimi ei sido, eikä haittaa. Siitä ei saa kiinni.
– Eikä saa helposti väännettyä haukkumanimeä.
– Näinä koulukiusaamisen päivinä, se voisi taata turvallisen lapsuuden.

Toisaalta taipumattomuus karsii myös mielikuvitukselliset lempinimet.

– Esimerkiksi Make ei kuvaa hyvin Markkua. Nuorempi polvi sanoo minua Mareksi, kertoo Wiik.

Kun Wiik ihmettelee ääneen, ettei ole koskaan eksynyt Porin pohjoispuolella sijaitseviin Noormarkun tai Pomarkun kuntiin eikä Söörmarkun kylään, lipsahtaa Monnilta tieto, joka levitessään voi siirtää vuosijuhlat vaikka Pieksämäellä.

– Sillä markulla tarkoitetaan metsämaiden nurkkien merkkiä.
Metsätönkin Markku-kohde on toki löytynyt. Tosin juhlakohteena tämä Turun saaristosta löytynyt kari on melko epäkiitollinen.

– Sinne pitäisi saada meidän pronssilaatta. Mutta se on niin vaikea paikka, ettei kiinnittäminen ole vielä onnistunut, selvittää Monni.

Hän myös paljastaa Markku-liiton, tämän Suomen ensimmäisen ja suurimman etunimiyhdistyksen, tulevaisuuden olleen tuoreesti vaakalaudalla. Perustajajäsenet miettivät lopettamista huipulla. Kymmenen vuotta seremoniamestaruutta on tehnyt ajatuksen rivijäsenyydestä houkuttelevaksi.

– Nyt valitaan uusi hallitus ja aletaan hakea uusia traditioita, sanoo hallituksen varajäsen Monni napakasti.
10-vuotisuuden kunniaksi yhdistys julkaisee historiikkinsa. Jos Wiikin elkeistä saa ennustella, kirjoitetaan Markku-liiton tarinaan vielä monta uutta lukua.

– Jos vaan saan Roiskon Markun mukaan, niin tänä vuonna mennään Söörmarkkuun, lupaa Wiik ja pyyhkii kalanruotoja viiksistään.

– Tervetuloa seurojentalolle, kuittaavat Söörit ja kättelevät välittömästi uuden liittolaisen. (HäSa)

Suomalainen Markku-liitto 10 vuotta

-Perustettu kesällä 1996 Porin lähellä Noormarkussa
-Yhdistyksen idea: Markku-tietoisuuden levittäminen, järjettömästi
-Jäseniä 750, joista aktiiveja 50
-Markunpäivänjuhla 25.4. Noormarkun Söörmarkussa 10-vuotisjuhla 28.10. Noormarkussa ja Porissa
– Syysjuhlista ei tähän juttuun mahtunut mainintaa enempää, mutta ne vasta mielenkiintoisia kuulemma ovatkin
– Paikkakunnat suorastaan kilpailevat syysjuhlien järjestämisestä
– Markut juhlivat 5. yhdistysvuottaan Hämeenlinnassa
– Yhdistyksen syysjuhlan ajankohdan valinnan peruste: talviaikaan siirtyminen pidentää ravintola-aikaa tunnilla
– Yhdistyksellä ollut yli 20 valtakunnallista tapahtumaa, kohtaamisia mm. Sarien ja Erkkien kanssa

Päivän lehti

6.4.2020