Uutiset

Kommentti: Olkaamme iloisia – Microsoft pelasti Nokian ja ison osan kansantalouttamme

Helsinki, Lännen Medi

Microsoft antaa Suomessa potkut 1 300 ihmiselle, mikä on surullista.

Amerikkalaisyhtiön Suomeen saapumisella oli kuitenkin niin kultainen kääntöpuoli, että siitä on osattava aidosti iloita.

Aloitetaan kuitenkin kokoomuksesta, jonka puheenjohtajakisa antaa oivallisen esimerkin kyvystä löytää asioiden valoisat puolet.

Kun Petteri Orpo ilmoitti pyrkivänsä kokoomuksen puheenjohtajaksi, valtiovarainministeri ja haastettu puheenjohtaja Alexander Stubb kertoi näkevänsä asiassa hopeareunuksen.

Stubbin lausunto tuntui äkkiseltään käsittämättömältä, mutta siihen sisältyi suuri viisaus siitä, että jonkun kannalta ikävillä asioilla on usein vähintäänkin hopeinen kääntöpuoli.

Kokoomus sai puheenjohtajakilpailun, joka pienentää puolueen sisäisiä paineita.

Samanlainen hopeinen – ellei peräti kultainen – reunus on löydettävissä myös Microsoftin Nokia-saagasta.

Microsoft pelasti hölmöyksissään miljardeillaan Nokian, joka pelastui Microsoftin ansiosta.

Nokia pääsi eroon onnettomista puhelimistaan, rynnisti eteenpäin verkkoliiketoiminnassaan, kaappasi ranskalaisen kilpailijansa – ja nousi lähes tuhkasta uudelleen Suomen kansantalouden kruununjalokiveksi.

Kesällä 2012 Nokia hoiperteli kuilun partaalla. Yhtiön osakkeen arvo oli romahtanut 1,50 euron paikkeille, eivätkä vararikko ja yhtiön pilkkominen olleet kaukana.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa päätti pelastaa yhtiön hankkiutumalla eroon puhelimista, jotka eivät kiinnostaneet kuluttajia.

Ensin Nokia hankki seuraavana kesänä Siemensin osuuden verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksista.

Syksyn 2013 alkaessa Microsoft osti Nokian puhelinliiketoiminnan. Yrityskaupan arvoksi kerrottiin 5,44 miljardia euroa.

Nokia sai kassaansa riihikuivia miljardeja – ja ponnisti kasvuun. Samaan aikaan suomalaiset olivat jälleen kiinnostuneet Nokian osakkeesta, jonka kurssinousu poiki Suomeen uutta vaurautta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkaisi viikko sitten raportin yritysten merkityksestä Suomen kansantaloudelle:

”Vuonna 2015 eniten arvonlisää Suomessa tuottivat Nokia, OP ja Nordea Finland. Takavuosien ylivoimainen ykkönen Nokia on palannut jälleen ensimmäiselle sijalle, sillä vuonna 2013 Nokia ei mahtunut tähän kymmenen tärkeimmän yrityksen joukkoon. Kansantalouden kannalta oleellista on nimenomaan arvonlisä, sillä maassa tuotetut kaikkien organisaatioiden arvonlisät summautuvat kyseisen maan bruttokansantuotteeksi”, ETLA hehkutti Nokiaa.

Nokian uusi nousu ei olisi ollut mahdollinen ilman Microsoftin johdon täydellistä virhearviota. Nokiassa osattiin todennäköisesti aavistaa, mikä olisi yhtiön kohtalo, ellei se pääsisi eroon puhelimistaan.

Ei kannata siis masentua, vaan iloita siitä, että Suomella on yhä Nokiansa – ei yhtä loistokas kuin suuruutensa päivinä, mutta vahva ja vakaa kansainvälisen tason suuryritys, joka omalla panoksellaan pitää yllä sisukasta Suomi-brändiä.

Microsoftin roolina oli olla Nokian pelastaja.

Vuonna 2015 Nokia tuotti Suomeen bkt:tä 2,234 miljardia euroa ja lähestyi hyvää vauhtia yhden prosenttiyksikön rajaa koko Suomen bkt:sta.

Tämän kirjoittaminen voi tuntua karulta, mutta Microsoftin keskiviikkona julkistamat irtisanomiset ovat kansantalouden tasolla pienehkö hinta koko Nokian pelastumisesta.

Risto Siilasmaata voinee viimeistään tänään onnitella Suomen taloushistorian parhaasta yrityskaupasta, jossa suomalaiset kerrankin olivat yksinomaan saamapuolella.

Irtisanottavaa yksilöä talouden makrotason huikeat onnistumiset eivät silti lohduta.