Uutiset

Kommentti: Oppositiojohtajan ruumis Kremlin porteilla on kammottava viesti

Rohkea demokraatti, Boris Jeltsinin ajan varapääministeri Boris Nemtsov murhattiin yöllä Moskovan keskustassa.

Tarkemmin sanoen: Nemtsoviin ammuttiin neljä luotia Moskovajoen sillalla, aivan Kremlin edustalla.

Paikassa, jossa Nemtsovin piti johtaa kansanjoukkoja protestimarssille. Paikassa, jossa hänen piti jälleen huomenna esittää teesinsä presidentti Vladimir Putinia vastaan ja joutua mellakkapoliisin vangitsemaksi.

Oven ulkopuolella, josta hän 1990-luvulla kulki sisään Jeltsinin ”hallituksen nuorena uudistajana”, ja josta hän olisi saattanut kulkea uudestaan demokraattisen Venäjän johtajana.

Jos vain häntä ei olisi murhattu Kremlin muurien taakse, juuri ennen maaliskuun ensimmäiseksi julistettua suurta opposition mielenosoitusta. Vain päiviä siitä, kun hän oli oppositiotoverinsa Ilja Jashinin mukaan kertonut aikovansa julkistaa tietoja Venäjän asevoimien roolista Ukrainan sodassa. Sitä roolia ei Venäjän virallisen kannan mukaan ole.

Jos tappaja etsi oppositiojohtajaa, hän ei olisi voinut löytää tunnetumpaa uhria kuin kansan virkamiesten tuontiautojen vastaisesta taistelusta muistama Nemtsov, 55. Olkoonkin, että raivokas mustamaalaus valtion mediassa oli melkein tehnyt hänestä epähenkilön.

Venäjän nykyjohdolle ei ole kunniaksi, että Nemtsovin kuolema – ilmeinen palkkamurha – ei syvästä järkyttävyydestään huolimatta jaksa yllättää. Pikemminkin se tuntuu loogiselta jatkumolta, sillä Venäjällä oppositiovaikuttajista kirkkaimmat ovat tänään jo poissa.

Kun journalisti ja Tshetshenian rauhanaktivisti Anna Politkovskaja ammuttiin kotirappuunsa 7.10.2006, Putinin syntymäpäivänä, shokki oli pahin.

Rikkaiden omistuksia kaivelevan Forbes-aikakauslehden päätoimittaja Paul Klebnikov oli surmattu kaksi vuotta aikaisemmin. Venäläinen kotiyleisö – ainakin demokratiamielinen kansanosa – muistaa useita kummallisissa oloissa menehtyneitä oppositiohahmoja.

Kansainvälisesti suurin shokki oli isäntiään vastaan kääntyneen agentti Aleksandr Litvinenkon polonium-myrkytys Lontoon keskustassa. Litvinenkon suojelija, Jeltsinin kauden oligarkki Boris Berezovski löytyi hirrestä. Toinen murhan pääepäillyistä pääsi Venäjällä ylähuoneeseen ja sai syytesuojan.

Mainita voisi senkin, että Ukrainan länsimielisen johtajan Viktor Jushtshenkon kasvot tärveli myrkytys vuoden 2004 presidentinvaalien alla, juuri ennen maan demokratiakehityksen avannutta oranssia vallankumousta.

Liian moni Venäjän valtionjohtoa vastustanut ja suoraan puhunut toimija on joutunut uhriksi.

Aivan liian harva, jos yksikään, tapauksista on luotettavasti selvitetty ja siten osoitettu, ettei Putinin vihollisten murhaaminen ole Venäjällä sallittua, vaan rangaistavaa.

Kreml ilmoitti heti lauantain vastaisena yönä totutusti, että presidentti Putin ottaa vastustajansa murhan tutkimukset ”henkilökohtaiseen valvontaansa”. Toivoa se ei herätä, pelkoa ehkä.

Boris Nemtsovin ruumis oli vasta kuljetettu Kremlin porteilta.

Kirjoittaja on entinen Venäjän-kirjeenvaihtaja ja Lännen Median yhteistuotantoa johtava päätoimittaja.

Asiasanat