Uutiset

Kontisen syöksy maailmanlistalla jatkuu - Nadal kaksinpelilistan kärjessä

Suomen Henri Kontinen putosi tenniksen miesten nelinpelin tuoreimmalla maailmanlistalla sijalle viisitoista. Pudotusta edellisen viikon listaan verrattuna tuli kolme sijaa. Kärjessä on Yhdysvaltojen Mike Bryan.

Maailmanlistan kärjessä viime vuonna pitkään olleen ja kärkikymmenikössä vielä kesällä pysyneen Kontisen lokakuu on sujunut heikosti. Hän hävisi australialaisparinsa John Peersin kanssa Tokion ATP 500 -turnauksen avauskierroksella ja putosi jatkosta toisella kierroksella Shanghain Masters-turnauksessa.

Ennen viime viikkoa Kontinen oli maailmanlistan kärkikymmenikön ulkopuolella edellisen kerran kaksi vuotta sitten.

Miesten kaksinpelin maailmanlistalla Espanjan Rafael Nadal piti kärkipaikkansa. Serbian Novak Djokovic nousi toiseksi ohi Sveitsin Roger Federerin.

Asiasanat