Uutiset

Korealaismies järjesti mielenosoituksen sarvikuonojen kanssa

Eteläkorealainen työtön mies toi sangen persoonallisesti julki tämän hetken toivottoman elämäntilanteensa. Hän tunkeutui Soulin eläintarhassa sarvikuonojen aitaukseen.

Ensin mies, Lee nimeltään, oli yrittänyt mennä pitämään seuraa kirahveille. Eläintarhan henkilökunta sai tämän estetyksi, mutta mies tempautui irti vartijoiden otteesta ja jatkoi matkaansa sarvikuonojen aitaukseen.

Lee viihtyi katsekontaksissa sarvikuonojen kanssa vain muutaman hetken. Hän ilmeisesti ajatteli, että on turvallisempaa kiivetä aitauksessa kasvavaan puuhun. Puussa Lee viihtyi neljä tuntia paasaten kovaan äänen työttömyydestä ja muistakin asioista, jotka hänen elämässään eivät ole kohdallaan.

Eläintarhan työntekijät veivät lopulta sarvikuonot evakkoon ja maaanittelivat Leen tulemaan alas puusta. Tämän jälkeen Leen ohjelmassa oli juttutuokio poliisin kansa. Sen jälkeen hänet päästettiin menemään.

Ilotalo ja surutalo eivät sovi vierekkäin

Kaikella on aikansa ja paikkansa. Usean Australian paikkakunnan paikallishallinnon mielestä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että uusia bordelleja ei saa enää avata hautausmaiden läheisyyteen.

Queenslandin osavaltion paikallishallinnot ovat vedonneet valtionhallintoon saadakseen luoduksi valtakunnallisen lainsäädännön hautausmaiden ja bordellien sijainnista. Ne ehdottavat, että ilotalojen tulisi sijaita vähintään 200 metrin päässä hautausmaasta.

Ennakkotapaus on jo olemassa. Queenslandissa sijaitsevan Ipswichin kaupunginvaltuusto kielsi hiljattain bordellin rakentamisen hautausmaata vastapäätä.

Ipswichin pormestari Paul Pisadale on vakaasti sitä mieltä, että bordelleista kantautuva iloinen meteli ei ole sopivaa kuultavaa samaan aikaan hautausmaalla surutyötä tekeville omaisille.

– Se on täysin sopimatonta. Bordelleilla on omat alueensa ja hautausmailla omansa. Samaan paikkaan ne eivät kuitenkaan kuulu, pormestari jyrisee.

Hovimestari ei ole aina pelkästään syyllinen, hän on myös melkein alaston

Mielikuva viimeisen päälle hienosti ja korrektisti pukeutuneista brittihovimestareista ja -tarjoilijoista on syytä heittää liikojen vaatteiden seuraksi romukoppaan. Butlers In The Buff on menestyvä yritys, joka vuokraa sangen niukasti pukeutuneita miehiä hoitamaan monen sortin pippaloiden hovimestari- ja tarjoilupalvelut.

Sen verran firma kuitenkin pitää kiinni brittien hovimestareille ja tarjoilijoille perinteisesti asettamista ankarista pukeutumisvaatimuksista, että henkilökunnalla on kravatit kaulassa. Paljon muuta heillä ei sitten päällään olekaan.

Yhtiöön töihin pyrkivät miehet tarkistetaan rikosteriä myöten. Vaatimuksia on asetettu myös yhtiön palvelujen tilaajille. Tarjoilijoiden kähmiminen on jyrkästi kielletty.

– Meidän ideamme on ikään kuin tarjota James Bond juhliin hovimestariksi, firman perustanut Jason Didcott kiteyttää.

– Haluamme töihin miellyttäviä herrasmiehiä.
Työhönottohaastattelussa tarkistamme vain ylävartalon. Jos se toimii, uskomme myös alempaa löytyvän riittävän laadukasta tarjottavaa, Didcott sanoo.

Didcottin palkkaama hovimestari Dan Atkins myöntää, että ensimmäinen ilta vähäpukeisena hovimestarina oli hermostuttava kokemus.

– Mutta nyt jo rakastan työtäni. En voi kuvitella parempaa tapaa ansaita rahaa. Ensin hermostuttaa, mutta hyvin pian unohtuu, että tässä sitä mennään takapuoli paljaana. Sitten sitä vain tarjoilee drinkkejä, hovimestari Atkins kehuu työtään.

Butlers In The Buff työllistää tällä hetkellä 75 hovimestaria ja tarjoilijaa. Henkilökunta saisi Didcottin mielestä olla huomattavasti suurempikin. Töitä kyllä riittäisi.

Firma suunnittelee aloittavansa toiminnan myös Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa.

STT