fbpx
Uutiset

Korkattu kohtu tietää kaiken

Syntymän ihme on aina aiheuttanut minussa lievää vastenmielisyyttä. Mukulana olen (kuulemma) ilmoittanut, että minä en mitään lapsia tule ikinä hankkimaan, ettäs tierätte.

Kummitädiksi tultuani olen lieventänyt kantani koskemaan vain synnytystä. Lapset kelpaavat, sitten joskus, ehkä, mutta ne on saatava näppärästi kotiinkuljetettuna postipakettina, mieluiten valmiiksi housusiisteiksi kasvatettuina.

Pelkkä ajatus synnyttämisestä saa minut hikisen kauhun valtaan. Muutun pahoinvoivaksi joka kerta, kun televisioissa synnytetään, ja tuttavien synnytystarinat tuovat öihini synnytyspainajaiset.

Kuitenkin minä, nuori naimaton nainen, seuraan synnytyskeskusteluja intohimoisesti.

Viime aikoina kiinnostustani syntymän ihmeeseen on ruokittu oikein urakalla. Tällä kertaa lehtien palstoilla velloo keskustelu siitä, saavatko miehet tai pitääkö miesten osallistua synnytykseen vai ei. Syksyllä tapeltiin kotiäitiydestä ja muutama vuosi sitten keskusteltiin kiivaasti siitä, pitääkö lapsi saattaa maailmaan ilman vai kera kipulääkityksen valaiden vingunnan säestämänä.

Mistäs minä sen tietäisin, mutta onneksi koko muu Suomi tuntuu tietävän. Synnytykseen tai yleensä vanhemmuuteen liittyviä keskusteluja leimaa outo fundamentalistinen besserwisserismi. Kaikilla on mielipide, ja kaikki ovat oikeassa. Aina.

Tuleviin vanhempiin näyttää hedelmöityksen mukana siirtyvän mystinen kaikkitietäminen, eikä tuota tietoutta pelätä jakaa. Äitiys tai isyys muuttaa kaikkivaltiaaksi. Kiehtovaa.

Kokemattoman pää vain sekoaa tässä jatkuvan oikean tiedon ristitulessa. Kun kaikki ovat oikeassa, ovat kaikki myös harhaoppisia, eikä väärintekijää epäillä tulittaa.

Jos vaadit synnyttäessä kipulääkkeitä, pilaat koko perheesi onnellisen tulevaisuuden sekä menetät kosketuksen itseesi naisena. Jos vaadit vesitonkan, jossa lillua tuskan hetkinä, vaikeutat sairaalakoneiston työntekoa. Jos isänä menet synnytykseen ja syöt eväitä, et keskity ja häiritset. Jos et syö eväitä ja pyörryt, häiritset vielä enemmän. Jos isänä et mene synnytykseen, lapsestasi tulee sinulle vieras. Jos äitinä et huoli isää synnytykseen, olet itsekeskeinen ämmä.

Jos imetät lastasi, varastat isältä oikeuden muodostaa siteen lapseensa, mutta jos et imetä, lapsestasi tulee hylätty koulukiusaaja.

Jos laitat lapsesi tarhaan alle kolmevuotiaana, hänestä tulee lukihäiriöinen kriminaali. Jos hoidat hänet kotona, hänestä tulee epäsosiaalinen kriminaali. Ja kuule ihan itseäsi saat syyttää!

Keskustelun luonteeseen kuuluu tietenkin se, että ne, joiden kohtua tai joiden vaimon kohtua ei ole korkattu, eivät saa edes ihmetellä asiaa. Vain hedelmöityksessä voi valaistua.

Jopa synnytystä enemmän minua pelottaa muuttua kiihko-odottajaksi, joka antaa kaikkien kukkien kukkia vain, jos ne sattuvat kukkimaan samanlaisessa ilokaasuhuurussa kuin minä itse.

Kirjoittaja on Hämeen Sanomien toimittaja. minna.kurki@hameensanomat.fi

Menot