fbpx
Uutiset

Korkeakoulukeskus on perusteilla Kanta-Hämeeseen

Kanta-Hämeeseen on perusteilla korkeakoulutoiminnan koordinointi- ja kehittämiskeskus, jonka tehtävänä on kehittää maakunnan eri korkeakouluyksiköiden välistä yhteistyötä sekä luoda yhteyksiä tulevan verkostoyliopiston ja elinkeinoelämän välille.

Hämeen liiton yhteyteen suunniteltuun keskukseen on tulossa ensi vaiheessa toiminnanjohtaja tai korkeakouluasiamies sekä assistentti, korkeakoulusihteeri tai toimistosihteeri. Heidän nimikkeensä ovat vielä auki.

Korkeakoulukeskuksen perustamista on valmisteltu Hämeen maakuntahallituksen nimeämässä maakunnan koulutuksen neuvottelukunnan korkeakoulujaostossa. Maakuntahallitus päätti toukokuussa 2006, että yliopisto- ja korkeakouluasiat pyritään ottamaan Kanta-Hämeen seuraavaksi suureksi kärkihankkeeksi.

Hämeen liiton yhteydessä toimivalle Hämeen kesäyliopistolle on kaavailtu keskeistä roolia verkostoyliopiston solmukohtana. (HäSa)

Menot