Uutiset

Korvaavia pysäköintipaikkoja etsitään Anttilan takaa

Kaivoparkki Oy ja Hämeenlinnan Pysäköinti Oy saivat kaupunginhallitukselta luvan aloittaa pysäköintilaitoksen rakentamisen heti. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa jo pari viikkoa sitten, mutta halusi tuossa vaiheessa vielä sitoa rakentamisen NCC:n hallitukselta odotettuun päätökseen moottoritien kattamisesta.

Nyt hallitus päätti, että työt voi aloittaa, mutta suunnitelmat on silti sovitettava yhteen NCC:n katehankkeen kanssa.

Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kulmala perustelee aloittamista monilla syillä.

Mitä nopeammin Kaivoparkki valmistuu, sen lyhyemmäksi ajaksi tarvitaan väliaikaisjärjestelyjä pysäköintiin. NCC:n hallitukselta odotetaan päätöstä, jos ei ihan näinä päivinä niin ainakin lähiviikkoina.

Nykyinen ”kuraläpiparkkikenttä” on tarkoitus korvata 720 auton pysäköintilaitoksella. Urakka on jo kilpailutettu. Talon rakennuttajaksi on valittu Lemminkäinen Talo Oy Pääkaupunkiseutu. Rakennuslupahakemus on myös jätetty.

Rakennuttajat tavoitteena on saada työt käyntiin mahdollisimman nopeasti, jotta vaativat jälkijännitysbetonityöt pystyttäisiin tekemään lämpimänä vuodenaikana. Pysäköintilaitoksen pitäisi valmistua keväällä 2012.

Kaupunginvaltuusto myönsi muutama viikko sitten Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:lle takauksen 7,7 miljoonan euron lainalle, joka käytetään Kaivoparkin rakentamiseen.

Noin 170 paikkaa lisää

Jarmo Kulmala laskee, että lähivuosina kaupungin keskustan tuntumasta häviää monta sataa parkkipaikkaa.

-Kaivoparkin alle jää hieman laskentatavasta riippuen 300-350 parkkipaikkaa, jotka ovat Turuntien ja Lukiokadun siltojen välissä. Jos moottoritien kattamishanke käynnistyy kuten on suunniteltu, sen alle jää reilut 260 parkkipaikkaa. Toivoisi tietysti, että se hanke voitaisiin aloittaa niin, etteivät kaikki parkkipaikat häviäisi yhdellä kertaa.

Lähivuosina on vielä mahdollisuus, että myös ns. Vanhan kentän parkkipaikat, joita on vajaat200, myös häviävät.

-Tuon hankkeen eteneminen riippuu Etelärannan kaavoituksen etenemisestä ja siitä, kuinka Pullerin uudelle liikuntahallille saadaan rahoitusta. Jos valtionapua järjestyy, Hämeenkaaren korvaava halli nousee lähivuosina. Sen jälkeen kaupungin etelälaitaa kaavoitetaan asuinrakentamiselle.

Kulmala laskee, että Kaivoparkki valmistuttuaan korvaa osan näistäkinparkkipaikoista. Ydinkeskustassa parkkipaikkoja tarvitaan Kaivoparkin valmistuttuakin lisää.

-Nettolisäys parkkipaikkojen määrään on noin 170 paikkaa.

Lisäksi aikanaan moottoritien katteen alle tulee lisäksi 600 pysäköintipaikkaa kauppakeskuksen asiakkaille ja alueen uusien kerrostalojen asukkaille.

Anttilan taakse ja katolle

Lähiaikojen ongelma on kuitenkin, mistä löytyy korvaavaa pysäköintitilaa siirtymäkaudeksi ennen Kaivoparkin valmistumista.

-Yhdyskuntarakennepalvelujen johtajan Timo Tuomolan kanssa olemme laskeskelleet, että Anttilan tavaratalon taakse saadaan suhteellisen pienin investoinnein väliaikaista parkkitilaa. Lisäksi toivomme, että tavaratalon katolla olevat paikat ovat käytössä. Tuolloin korvaavaa pysäköintitilaa olisi noin 300 autolle.

Anttilan tavarataloa peruskorjataan parhaillaan uudeksi Citymarketiksi.

Kun lupa rakennustöiden aloittamiseen irtosi kaupunginhallitukselta, pysäköinti ns. Kuivasillan kentällä päättyy joskus huhtikuussa. Jos NCC:n hallitus päätyy siunaamaan moottoritien kattamishankkeen, myös Turuntien ja Paasikiventien välisellä alueella alkaa myllerrys todennäköisesti tämän vuoden kuluessa. (HäSa)