Uutiset

Kotihoidon kuntalisä sidotaan perheen tuloihin

Ehkä mielenilmauksista oli jälleen hyötyä, sillä lasten ja nuorten lautakunta päätyi muuttamaan kotihoidontuen kuntalisän kriteerejä tiistai-illan pitkässä kokouksessa.

Nykymuotoinen kuntalisä kuitenkin poistuu jo vuodenvaihteessa.

Useat kymmenet perheet osoittivat aiemmin tiistaina mieltään kuntalisän poistamista vastaan. Monet heistä olivat paikalla jo toistamiseen tänä vuonna. Edellisen kerran kuntalisä oli liipaisimella toukokuussa.

-Harmittaa, kun ei pysty suunnittelemaan. Muutaman kuukauden välein pitää tulla osoittamaan mieltä, jotta kuntalisä säilyisi, Pia Laine ja Piritta Malinen manasivat.

Jos he hakevat lapsilleen hoitopaikkaa, hoitoon tulee kantakaupungin itälaidalla neljä lähes samanikäistä lasta. Elmo ja Iita Laine ovat 9,5 kuukautta sekä Matias ja Tuomas Malinen 10 kuukautta.

Molemmat äidit ovat ajatelleet pitää ainakin vuoden verran hoitovapaata äitiysloman jälkeen. Kuntalisän poistaminen, panee miettimään uudestaan päätöstä.

Pienituloiselle kova paikka

Aija Myllyniemi oli paikalla 1,5-vuotiaan tyttärensä Aada Myllyniemen kanssa.

-Pienituloiselle kuntalisällä on oikeasti merkitystä. Mieheni opiskelee ja tulomme muodostuu oikeasti lähes kokonaan kotihoidontuesta, kuntalisästä ja lapsilisästä.

Nyt lautakunta antoi tilaajatiimin tehtäväksi selvittää kotihoidontuen kuntalisän sitominen tulosidonnaiseen hoitolisään ja sen tulorajoihin.

Tämä tarkoittaa, että kuntalisää maksettaisiin pienituloisille, mutta suurituloisemmat perheet menettäisivät sen.

Säästö muuttuu menoksi

Alkuperäinen esitys kuntalisän lakkauttamisesta kokonaan tyrmistytti vanhempia.

Parissa päivässä nettiadressiin tuli yli 660 nimeä. Vanhemmat myös kokosivat listan niistä lapsista, jotka siirtyvät kotoa päivähoitoon, jos kuntalisästä luovutaan.

Listalla oli tiistaina iltapäivällä 135 alle kolmevuotiasta lasta. Sen yhteydessä olevan vetoomuksen lasten ja nuorten lautakunnalle on allekirjoittanut yli 50 vanhempaa.

He vetosivat siihen, ettei kaupungille synny säästöä luopumalla kotihoidon tuen kuntalisästä.

Päinvastoin vanhemmat laskevat, että helposti 1,5 miljoonan euron säästöllä kuntalisässä tehdään 1,7 miljoonan lisämeno päivähoitoon.

Vanhemmat eivät Hämeenlinnassa ja Tampereella tehtyjen kyselyjen mukaan ole pitäneet kuntalisää kovin merkittävänä tekijänä, kun päätöstä lapsen kotihoidosta tehdään. Tähän perustui tilaajajohtaja Markku Rimpelän esitys luopua kuntalisästä kokonaan.

Nyt lautakunta pani riidan halki. Niille pyritään säilyttämään kuntalisä, joille etuudella todella on merkitystä. Tilaajatiimi joutuu kuitenkin tekemään uudet kriteerit, joiden mukaan kuntalisää maksetaan vuodenvaihteen jälkeen. (HäSa)