Uutiset

Kotimatto sopi kolmelle

Janakkalan Paini-Ilveksen Rafael Toijanen ja Milja Syväterä pitivät kotiseuran lippua tyylikkäästi korkealla, kun JPI isännöi lauantaina Turengin liikuntahallissa painin Suomi cupin osakilpailua. Sekä Toijanen että Syväterä pääsivät tuulettamaan sarjavoittoa.

Toijanen otti sarjavoiton miesten 74 kilon sarjassa. Hän voitti päätösottelussaan Ylä-Tikkurilan Kipinän Verneri Värekosken 1–0. Toijanen nappasi voittopisteen puolustamalla matossa menestyksellä Värekosken yritykset.

– Matsi oli ihan hyvä. Olin pikkuisen tukossa, mutta tulos oli hyvä. Sain tehtyä pisteitä sieltä mistä halusinkin, ja mattopuolustus toimi hyvin. Hyvä, että voitin, Toijanen huokaili heti voiton jälkeen.

Toijasen mukaan hänen paininsa parani lauantaina loppu kohden.

– Alku oli vähän laiskaa, mutta tekemisen into parani loppua kohden. Sain konetta pikkuisen paremmin käyntiin päivän edetessä. Lopputulos oli sitten hyvä, Toijanen sanoi.

Kohti ensi vuotta

25-vuotias janakkalalainen tähtää pikkuhiljaa ensi vuoden kilpailuihin ja varsinkin tammikuussa Kouvolassa käytävään Herman Kare -turnaukseen.

– Ensi vuoden alussa on taas Herman Kare -turnaus, johon on tulossa kovia äijiä. Koneeseen pitää saada pikkuhiljaa lisää buusteria. Peruspainiminen on hyvällä tasolla, mutta tehoja ja räväkkyytä on saatava hommaan lisää. Uskon että olen tammikuussa taas kunnossa, kun Herman Kare pyörähtää käyntiin, Toijanen lupasi.

Milja Syväterä oli paras naisten 63 kilon sarjassa. Hän voitti otteluissaan sekä Kotkan Painimiesten Essi Söderholmin että virolaisvieraan Lisbeth Vinterin.

– Ensimmäisessä matsissa voitin ensimmäisen erän 6–0 ja toisen 2–0. Minulla on ollut vähän kuumetta, joten mietin toisen ottelun väliin jättämistä. Painin kuitenkin toisenkin ottelun, jossa selätin vastustajan toisessa erässä. Ensimmäinen erä meni minulle pistein 5–0, Syväterä selvitti.

Lopputulos oli mainio, varsinkin kun ottaa huomioon lähtökohdat.

– Otin lauantaina muutaman särkylääkkeen. Ehkä niistä oli vähän apua, 18-vuotias painija mietti.

Paini-Ilveksen sarjamestari oli Nelli Vainikainen, joka oli paras tyttöjen 40 kilon sarjassa. Viidensille sijoille Paini-Ilveksestä selvisi pojista Eslis Siuko (13 vuotta 35 kiloa) ja kuudensille sijoille Kasper Konkola (13 v 32 kg), Iisakki Rikkonen (13 v 35 kg) ja Misa Syväterä (13 v 42 kg). Seitsemännelle sijalle paini Tuomas Korhonen (13 v 38 kg).

Pasaselle cup-voitto

Kuortaneen Kunnon Ville Pasanen oli tyytyväinen mies lauantain kilpailun jälkeen. Hän varmisti Turengissa yhden kauden päätavoitteensa eli Suomi Cupin voiton. Voitolla Pasanen kasvatti pankkitiliään 5 000 eurolla.

– Minulla kaksi ottelua, jotka menivät kohtuullisen hyvin varsinkin kun ottaa huomioon, että viime viikonloppuna oli kovat kilpailut ja siitä palautuminen työpäivien ja harjoitusten ohella, Pasanen kiitteli.

Joukkueiden pistesijoituksissa ensimmäiseksi nousi Järvenpään Voimailijat, toiseksi KooVee, kolmanneksi Karkkilan Urheilijat, neljänneksi Porin Painimiehet ja viidenneksi Janakkalan Paini-Ilves. Kisoihin osallistui 114 painijaa 33 seurasta. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020