Kolumnit Uutiset

Kotiseutuhenki onkin harhaa

Kuntaliitoksesta voi ja saa tulla totta Riihimäen seudulla. Päätös ei nimittäin juuri kiinnosta asukkaita, selviää juuri päättyneestä kuntalaiskyselystä.

Paikallisesta keskustelusta on syntynyt kuva, että kahden kunnan kansa vastustaa kiihkeästi ja pelkää pian asuvansa autiolla maaseudulla.

Kuva on väärä. Kansa elää elämäänsä sen kummemmin pohtimatta liitosta. Kiinnostusta ei riitä edes kyselyyn osallistumiseen, vaikka liitosluonnosta tutkitaan valtuustoissa jo tänään, ja ratkaisu syntyy muutaman kuukauden kuluttua syyskuussa.

Kuntien järjestämä kysely haisteli asukkaiden asenteita liitosajatukseen ja sen seurauksiin.

Hausjärvellä kyselyyn vastasi 203 kuntalaista eli 2,3 prosenttia asukkaista. Lopella sentään 9,1 prosenttia halusi ottaa kantaa. Riihimäellä asia kiinnosti vain 1,2 prosenttia väestä.

EVVK, sanovat kuntalaiset.

Kansanäänestykseen ei haluttu turvautua, koska se olisi sitonut liikaa päättäjiä.

Mitä, jos kuntalaiset olisivat olleet täysin eri mieltä kuin liitosta valmistelevat virkamiehet ja poliittinen koneisto? Kenelle pitäisi olla kuuliainen?

Kun Seinäjoki ja Nurmo valmistelivat yhdistymistä, nurmolaiset äänestivät vastaan, mutta valtuusto päätti liitoksesta. Katkeruus Nurmossa elää vielä vahvana. Vaikka liitos toi hyvää arkeen, luottamus demokratiaan menetettiin.

Lopella joka kymmenes asukkaista tarttui kyselyyn ja syy on selvä. Vastanneet eivät juuri löydä hyvää liitoksesta. Hausjärven ja Riihimäen asukkaat suhtautuivat melkoisesti myönteisemmin, vaikka epäilijöitäkin on.

Loppilaiset epäilevät, ettei asukkaiden yhdenvertaisuus toteudu uudessa kunnassa. Maaseudun epäillään menettävän elinvoimansa. Koulujen, terveyspalvelujen ja sosiaalipalvelujen pelätään heikkenevän. Edes ajatus, että veroprosentti pysyy isossa kunnassa maltillisempana kuin pienissä, ei vakuuta Lopella.

Lopen talous on nyt niin vahvalla pohjalla, että aika moni vastaajista uskoo hyvään tulevaisuuteen nykymallilla.

Hausjärvellä vastanneiden vapaiden kommenttien perusteella syntyy kuva, että ainakin osa tuosta parinsadan aktiivin joukosta työskentelee kunnan leivissä ja virkamiehenä. Siitäkö myönteisyys?

Päätöksentekijät saivat kuitenkin selvän viestin: ketä kiinnostaa? Päätös tuskin vie kuntavaaleissa ääniä keneltäkään.

Päivän lehti

5.4.2020