Uutiset

Kotiutuslyönnit ratkaisivat

Naisten ykköspesiksen keskikastin joukkueet Hämeenlinnan Paukku ja helsinkiläinen Roihu pelasivat tasaisen ottelun keskiviikkoiltana tuulisella Hämeensaaren kentällä. Vierailijat nappasivat voiton mahdollisimman pitkän kaavan mukaan, kun kaksi sarjapistettä matkasi pääkaupunkiin vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 2-1 (7–3, 1–3, 0–0, 4–3).

Roihu osasi hyödyntää puuskittaisen myötätuulen avausjaksolla kotijoukkuetta paremmin. Salla Vertanen (1+1/2) täräytti heti avausvuoroparissa pallon kolmospuolelta maisemiin kahden juoksun arvoisesti. Heti perään Riina Kallion (2/0) ja Erika Haapalehdon (1/0) painuvat lyönnit tuottivat tulosta Paukun kolmoskoppari Stina Parantaisen hienoisella avustuksella.

Vauhtiin päästyään Roihu moukaroi välilyönneillä vielä kolme juoksua lisää. Paukun naisille jäi lähinnä sivusta seuraajan rooli, kun helsinkiläisten sisäpeli rullasi todella mallikkaasti.

– Ekat pinnat me annoimme. Sitten alkoi se perinteinen hurlumhei. Vastustajalla kaikki onnistui. Sitten ei ollut meillä paljon tehtävissä. Emme saaneet omaa sisäpeliämmekään oikein pyörimään. Siinä tuli myös hieman joukkueelle tuskastumista. Olimme aika syvissä vesissä, kertasi Paukun pelinjohtaja Toni Ojala avausjakson tunnelmia.

Toiselle jaksolle tuli uudistunut kotijoukkue. Sohvi Korhonen löi kolmannen vuoroparin aloittavalla siskonsa Sennin kotipesän turvaan lujalla keskisaumalyönnillä.

Neljännen aloittavalla Parantainen (0/1) karkasi ensin upeasti kolmoselta kotiin Mari Koskisen (1/1) välilyönnillä ja heti perään Essi Leppäsen (3/0) tsippi kolmospesän taakse tuotti pienellä onnella kaksi juoksua lisää.

Paukun jaksovoiton avaintekijä oli kuitenkin tiivistynyt ulkopeli. Etenkin kopparikaksikko Parantainen ja Ellinoora Ojala petrasivat merkittävästi otteitaan. Vahvaa ulkopeliä esittivät läpi ottelun myös kakkosvahti Sohvi Korhonen ja kolmospolttaja Heidi Vulli. 

– Päätimme tehdä toiselle jaksolle radikaaleja muutoksia sisäpeliin ja herätellä sitä kautta joukkuetta. Lähdimme pelaamaan selkeästi kahdella kärjellä. Se toimi ihan hyvin. Toisaalta meillä oli toisella jaksolla myös hyvä räpylä. Silloin kun räpylä pitää, on helppo pelata myös sisällä. Hieno nousu tytöiltä, antoi Ojala tunnustusta suojateilleen. 

Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen aloitettiin trilleriksi muodostunut kotiutuslyöntikilpailu. Ratkaisu tuli vasta kahdeksannessa parissa Paukun ulkokentän täydellisellä nukahduksella. Tämä harmitti Ojalaa.

– Superi ja kotiutuslyöntikisa ovat oma maailmansa. Ratkaisevassa juoksussa kotipesästä asti maapallo menee suoraan kopparille. Sitten vielä taittoheitto epäonnistuu. Kaikki muut kotarin juoksut tulivat hienoilla lyönneillä. Se viimeinen ei kuulunut tämän kotarin luonteeseen. Olisin toivonut, että ratkaisu olisi tullut jollain muulla tavalla. Nyt se tuli tällaisella. Tämä on urheilua.

Paukun pelit jatkuvat tulevana lauantaina kotiottelulla Lappajärveä vastaan. Pallo nousee lukkarin räpylästä ilmaan Hämeensaaressa klo 17. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

2.12.2020

Fingerpori

comic