fbpx
Uutiset

Koukussa

Aurinko on harmittavasti mennyt pilveen useiden upeiden kevätpäivien jälkeen. Se ei kuitenkaan tunnu haittaavan aitoja pilkkimiehiä, Tauno Heinosta ja Risto Mäenpäätä. Jääkaira toisessa kourassa ja pilkkireppu toisessa he suuntaavat Vanajaveden jäälle kotikuntansa Kalvolan Lepaanrannan virkistysalueelta.

Tällä kertaa ensimmäiset reiät kairataan poikkeuksellisesti jo parinkymmenen metrin päähän rannasta, jossa jää on puolen metrin paksuinen ja vettä on kolmisen metriä.

-Koskaan ei kilpailuissa aleta rannasta pilkkiä. Pitää mennä muilta karkuun 4-5 kilometriä. Nuoremmat yleensä juoksevat koko matkan, itse jo eläkkeellä olevat lapsuudenystävät kuvailevat tiivistunnelmaisten pilkkikilpailujen alkua.

Parhaita paikkoja, joita kohti suunnataan, ovat saaret, salmet, niemet ja lahdet.

Pikkupojasta asti pilkkimistä harrastanut Heinonen arvelee tahkonneensa tuhansia pilkkikilpailuja – yhdessä talvessa niitä kertyy kolmisenkymmentä. Kesäisiin ongintakisoihin hän osallistuu viisi kertaa viikossa.

Kilpaileminen alkoi kiinnostaa häntä alle 30-vuotiaana 1960-luvun lopulla. Mäenpää syttyi kilpapilkkimiseen kunnolla vasta ikämiesvuosina.

-Aloin pärjätä ikämiessarjassa paremmin kuin yleisessä sarjassa. Kilpailuvietti on mulla aina ollut kamala. Ei täällä muuten kävisi 20 asteen pakkasilla, hän sanoo.

Omatekoiset koukut

Miehet laskevat pilkkinsä veteen. Mäenpään pilkki ei ehdi olla reiässä kauankaan, kun tuomio jo tulee.

-Tässä ei ole kalaa, hän toteaa.

Risto Mäenpää esittelee itse tekemiään koukkuja, joissa tärkeintä on väri. Niiden tekoon käytetään kaksikomponenttiliimaa ja fluorisoivia värijauheita.

-Samalla reiällä ei olla kuin puoli minuuttia, jos kalaa ei heti tule. Uusi reikä on tehtävä ja vähän äkkiä, jos aikoo pärjätä. Reikiä voidaan kilpailussa tehdä toista sataa. Jos ekan puolen tunnin aikana ei saa kalaa, on pihalla kilpailusta kuin lumiukko, Heinonen peesaa.

Turistessa kalaonni kuitenkin kääntyy, ja alle minuutissa molemmilla on koukussa noin kymmensenttinen ahven, mutta ne pannaan veteen takaisin kasvamaan.

Kaverukset käyttävät omatekoisia maalattuja koukkuja, jotka rakennetaan kaksikomponenttiliimasta ja fluorisoivista värijauheista.

-Yleensä niissä on 4-5 väriä. Väri on kaikkein tärkein. Riippuu kunkin järven veden väristä, mitä koukkua kulloinkin käytetään, he selvittävät.

Kilpailuissa kova taisto

Eri puolilla Suomea järjestettävät pilkkikilpailut vievät sekä Heinosen että Mäenpään kaikki viikonvaihteet talvella.

-Ja viikolla käymme etukäteen vakoilemassa parhaat paikat vähintään kymmenen kilometrin alueella. Kilpailu on tullut tosi kovaksi. Kisoissa yritetään piileskellä toisilta ja kyräillään toisia. Jotkut jopa katsovat kiikarilla, mistä toiset saalista saavat, miehet kertovat.

Mikäli jonkun havaitaan kiskovan kalaa reiästä pikatahtia, ympärillä saattaa pian olla tungosta, kun kaikki haluavat samoille apajille. Sääntönä kuitenkin on, että viittä metriä lähemmäs toista kilpailijaa ei saa mennä.

Kilpailun kiristyminen on tuonut pilkkimiseen myös epäterveitä ilmiöitä.

-Matkan varrella vilppiä on yrittänyt moni, mutta aina ne ovat kiinni jääneet, Tauno Heinonen sanoo.

Mäenpää kertoo esimerkin.

-Takavuosina, kun oli isoja palkintoja – autoja ja moottorikelkkoja -yksi äijä voitti monena vuonna. Sitten selvisi, että sillä oli termospullossa matikoita.

-Tämä on herkkä laji. Takkiin tulee välillä oikein kunnolla, Heinonen jatkaa.

Palkintosummista ei kumpikaan halua puhua.

-Ei näillä mitään kukaan rikastu, Risto Mäenpää sanoo.

Näin pienet sintit heitetään takaisin kasvamaan.

Pikkukilpailuissa kuulemma on tapana, että järjestäjä ottaa osanottomaksuista 30 prosenttia ja lopulla palkitaan parhaat.

Mäenpään paras saalis on ollut 26,5 kiloa ja Heinosen 18 kiloa.
-Saalis on aina järvikohtainen. Se voi vaihdella kilosta vaikka 20 kiloon. Vanajavedestä esimerkiksi tulee isoja saaliita, he kertovat.

Saaliin he jättävät yleensä järjestäjien huoleksi. Joskus osa menee ravinnoksi Lepolan lintutarhalle ja osa kotiin ruoanlaittoon. Kilpailukalana on ainoastaan ahven.

Miehet kuuluvat paitsi Hämeen vapaa-ajankalastajien piiriin myös Riihimäen urheilukalastajiin.

Heinosella on plakkarissa jälkimmäisten kanssa neljä joukkuesuomenmestaruutta kesällä järjestetyistä ongintakisoista ja yksi pilkkikisoista. Mäenpää puolestaan on voittanut kerran maaottelukatsastuksen ja ollut edustamassa Suomea Moskovassa Venäjällä.

“Henkisesti virkistävää”

Tauno Heinonen ja Risto Mäenpää ovat kalastelleet yhdessä lapsuudesta saakka; naapureita kun olivat. Silloin he narrasivat lähinnä ruutanoita.

Pilkkiminen, ja kalastus ylipäätään, on kymmenien vuosien kuluessa mennyt heille veriin.

-Tämä on meitille oikeastaan elämäntapa ja henkisesti virkistävää. Kauhean terveellinen harrastus. Ihminen pysyy kunnossa, kun tekee jotain eikä jää vain nojatuoliin.
Pilkkijäporukasta tulee hyviä kavereita, Heinonen sanoo, ja Mäenpää nyökyttelee vieressä.

-Pilkille lähdetään heti, kun jää kestää variksen, Mäenpää kuvailee pilkkikauden alkamista.

He kiistävät, että pilkkiminen olisi pelkästään “äijien touhua”.

-Joukossa on koviakin naisia. Eihän me pilkkimässä käytäiskään, jos naisia ei olisi, miehet nauravat.

Nuoria he kaipaisivat lisää mukaan toimintaan. Onkiminen ja pilkkiminen kiinnostavat lapsia, mutta puberteetti-ikäisinä löytyy muita kiinnostuksen kohteita.

-Osa heistä tulee takaisin viimeistään siinä vaiheessa, kun ovat olleet jonkin aikaa naimisissa ja kotona olo rupeaa kyllästyttämään, Mäenpää vitsailee.

Tänä viikonloppuna Tauno Heinonen ja Risto Mäenpää osallistuvat kaksiin kilpailuihin -lauantaina he olivat pilkkimässä Janakkalan Valajärvellä, ja tänään sunnuntaina kyytiä saavat ahvenet Lempäälän Pyhäjärvellä. (HäSa)

Menot