Uutiset

Koulukirjasto houkuttelee fantasian voimalla

Mitä, tämähän on ihan oikea kirjasto! Hämeenlinnan Yhteiskoulun koulukirjastossa on hyllykaupalla luettavaa. On uutta ja vähän vanhempaa tuotantoa, on sekä kotimaista että käännöskirjallisuutta. Runoja, novelleja, scifiä, fantasiaa – jopa äänikirjoja ja selkokirjallisuutta! Toki hyllyiltä löytyy myös runsaasti tietokirjoja, koulussa kun ollaan.

 

Seitsemäsluokkalainen Kaisla Mäkinen on yksi niistä hykkiläisistä, jotka ovat ottaneet kirjaston omakseen. Askeleet suuntaavat useimmiten samalle hyllylle, fantasian pariin.

Nyt Mäkinen on aivan Suzanne Collinsin kirjoittaman Nälkäpeli-sarjan pauloissa. Ja niin on moni muukin. Harry Pottereiden tenho on äidinkieltä ja kirjallisuutta opettavan Ulla Lappalaisen mukaan hieman hiipunut.

Oppilaiden toiveet on kuultu

Hykin koulukirjaston eteen on tehty töitä aina 90-luvun lopulta lähtien. Perjantaina kirjastossa juhlistettiin tuoreimpia uudistuksia, jotka on toteutettu viime vuonna saaduin tuki- ja budjettivaroin.

Koulukirjaston kalusteita, välineistöä ja aineistoa on uusittu noin 10 000 eurolla. Kirjastoon on hankittu muun muassa uusi tietokone, johon asennettujen leikkausohjelmien avulla oppilaat voivat jatkossa perehtyä elokuvamaailmaan.

Viime vuonna kirjastoon hankittiin tavallista enemmän nimikkeitä, noin 500 kappaletta. Seitsemäsluokkalaiset Nanna Karsikas ja Ilona Siirilä iloitsevat, että varsin moni kirjastoon päätynyt kirja on hankittu sinne oppilaiden toiveesta. Tytöt kertovat lainaavansa koulukirjastosta pari kirjaa viikossa.

– Täällä kirjat on hyvin luokiteltu ja ne löytää helposti. Ulla (Lappalainen) osaa aina sanoa, mikä missäkin on, tytöt kiittelevät.

Opettajien aktiivisuus ratkaisee

Kehuja Hykin koulukirjasto saa oman väen lisäksi myös kirjastomaailman huipulta. Kansainvälisen kirjastojärjestön IFLAN varapuheenjohtaja, Suomen Kirjastoseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä kiittelee Hykin kirjastoa loistavaksi esimerkiksi hyvin hoidetusta koulukirjastosta.

Hykin lukiosta kirjoittanut Sipilä ei tosin omana kouluaikanaan päässyt nauttimaan koulukirjaston suomista eduista – toisaalta Hämeenlinnan pääkirjasto oli se, joka houkutteli Sipilän aikoinaan kirjastoalalle.

– Meillä on Suomessa yhdet maailman parhaimmista kirjastoista ja suomalaiset ovat ahkeria lainaajia. Koulukirjastoja meillä ei kuitenkaan ole joka koulussa. Onneksi on innokkaita opettajia, jotka jaksavat tehdä työtä koulukirjastojen eteen, Sipilä kiittelee hykkiläisiä. (HäSa)