Uutiset

Koulukuvauksista nousi älämölö

Isot valokuvausfirmat tarjoavat kouluille erilaisia kylkiäisiä kuvaussopimuksia saadakseen.

-Pienyrittäjällä ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla isojen mahtavien firmojen kanssa koulukuvauksista. Hyvä, että kylkiäisistä keskustellaan, Nalle-kuvan valokuvaaja Marketta Ranin sanoo.

Raninin perheyritys N-kuva on kuvannut päiväkotilaisia ja pienten alakoulujen oppilaita 80-luvulta alkaen eteläisessä Suomessa. Ranin tuhahtaa, kun häneltä kysyy, ovatko he yrittäneet tarjota kylkiäisiä kuvauskeikkoja saadakseen.

-Emme tarjoa lahjuksia. Tarjoamme kohtuuhintaisia ja laadukkaita kuvia.

Nalle-kuvan peruskuvapaketti maksaa 23-26 euroa. Yrityksen kolme kuvaajaa kiertää päiväkoteja syyskuusta toukokuuhun. Kuvauskeikkoja on vuodessa noin 400.

-Kuvapakettien hinnoista voi päätellä, tarjoaako yritys kylkiäisiä, Ranin vinkkaa.

Kankaantaan varhaiskasvatuskeskuksen johtajan Jarmo Vainion mukaan Raninin yritys on kuvannut päiväkodin lapsia jo vuosia. Kuvattavia on yhteensä noin 120.

-Emmekä ole ikinä puhuneet kylkiäisistä, Vainio sanoo.

Opetushallitus, Kuntaliitto ja Vanhempainliitto ovat laatimassa koulukuvauksia koskevia uusia suosituksia. Kouluneuvos Matti Lahtisen mukaan suositukset viimeistellään marraskuun aikana. (HäSa)