Uutiset

Kouluterveydenhoitajia ei ole tarpeeksi

Kouluterveydenhoitajista on edelleen pulaa Hämeenlinnan seudulla. Yhdellä terveydenhoitajalla on hoidettavanaan keskimäärin 800 oppilasta, vaikka sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee, että kouluterveydenhoitajaa kohden tulisi olla enintään 600 oppilasta.

Tilanne on jatkunut muuttumattomana Hämeenlinnan seudulla jo vuosia.

– Työmäärä on jatkuvasti kasvanut ja myös työnkuva on muuttunut, sanoo Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän koululääkäri Päivi Mali.

Stakesin ja Tampereen yliopiston julkistaman tutkimuksen mukaan myös lääkärintarkastuksen järjestämisessä on puutteita. Tarkastus tulisi järjestää kolme kertaa peruskoulun aikana, mutta ohjetta noudatetaan vain hieman yli puolessa kunnista.

– Hämeenlinnan seudulla järjestään laaja-alainen terveystarkastus, jossa on lääkäri mukana, kaksi kertaa peruskoulun aikana, ykkös- ja kakkosluokilla sekä kahdeksannella luokalla, tietää Mali. (HäSa)