Uutiset

Koulutuksen karsiminen on palvelus nuorille

Opetus- ja kulttuuriministeriö suunnittelee leikkaavansa rankalla kädellä viestintä- ja media-alan koulutusta. Toisen asteen koulutuksesta karsitaan 60 prosenttia ja ammattikorkeakouluista lähes yhtä paljon.

Päätös on oikea, mutta se tehtiin vuosia liian myöhään. Tuhansia on koulutettu 2000-luvulla turhaan. Enemmistö näistä nuorista on valmistunut työttömiksi.

Yliopistoista, ammattikorkeakouluista ja ammattioppilaitoksista valmistui pelkästään viime vuonna toistatuhatta nuorta kilpailemaan viestintäalan työpaikoista. Alalta eläköityy parisataa työntekijää vuodessa, eikä läheskään jokaisen tilalle palkata uutta työntekijää.

Ylikoulutus on tiedetty vähintään puolen vuosikymmenen ajan, mutta koulutuspaikkoja lisättiin vuodesta toiseen. Kun jo amk-medianomeja valmistuu vuosittain moninkertaisesti työmahdollisuuksiin nähden, on älytöntä että toisen asteen laitoksista suolletaan vielä sadoittain media-assitentteja. Tekemään mitä töitä?

Moni AD, toimittaja ja kuvaaja sinnittelee pätkätyöstä tai projektista toiseen. Mitenköhän moni turhautuu ja jää kotiin yhteiskunnan elätiksi?

Ylikoulutuksen vuoksi opiskelijoiden hyväksikäyttö on normi. Opiskellessani oli lottovoitto, mikäli sai palkkaa työharjoittelusta. ”Näytön paikkoja” eli haastavia töitä lähes ilman ohjausta ja kokonaan palkatta kyllä riitti. Tavallista oli myös tehdä ilmaiseksi kesätöitä opintopisteitä vastaan.

Aloittaessani medianomiopinnot 2000-luvun alussa puheet tulevaisuudesta olivat aivan muuta. Vuosikurssini 40 tulevasta tv-kuvaajasta, editoijasta, ääniteknikosta, käsikirjoittajasta ja graafikosta jokaiselle luvattiin löytyvän töitä. Pelkästään Yleltä aukeaa valmistumisemme aikoihin satoja työpaikkoja, vakuutettiin jo pääsykokeissa. Lupaukset olivat käytännössä silkkaa petosta.

Olimme ehkä hölmöjä uskoessamme lupauksiin, mutta sellaisia nuoret tapaavat olla: toiveikkaita. Työelämän realiteetit eivät ole ensimmäisenä mielessä, kun pyrkii unelmiensa alalle.

Itselleni raja tuli vastaan ”unelmien kesätyön” jälkeen.

Sain palkkaa kahdeksasta tunnista, mutta tein ympäripyöreitä päiviä kuvaten tunnettujen suomalaisbändien yhteiskiertuetta. Erään 40 tunniksi venyneen työrupeaman aikana tekniikan porukan toinen auto ajoi metsään kuskin nukahdettua. Kukaan ei kuollut, mutta sirpaleiksi menneestä valokalustosta riittää onnea pitkälle ensi vuosisadalle asti.

Viimeksi kun tarkistin, meistä noin 35 valmistuneesta työskenteli koulutustaan vastaavassa tehtävässä viitisen henkilöä ja kaltaisiani hieman sivuun lipsahtaneita, mutta media-alalla pysyneitä oli saman verran.

Loput tekivät jotain aivan muuta. Ainakin kaksi työskenteli Helsinki-Vantaalla turvatarkastajina. Voi läpivalaisukoneen käyttämistä tietysti pitää jonkinmoisena kuvaajan työnä, jos oikein avarakatseisesti ajattelee, mutta ei siihen tehtävään olisi kannattanut neljää vuotta opiskella.