Kolumnit Uutiset

Kouluun keskellä kesää

Tuloshakuinen Suomi-äiti riistää lapset rannoiltaan ja istuttaa heidät pulpettiin kesken heleimmän kesän. Koulut alkavat Hämeenlinnassakin maanantaina, ei valtion, vaan kaupungin sivistystoimen käskystä.

Laki säätää vuotuisten koulupäivien määräksi 190 ja suvivirren laulettavaksi viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, touko-kesäkuun vaihteeseen osuvana lauantain.

Muu onkin sitten kunnallista itsehallintoa. Syyslukukauden alkamisajan sekä syys- joulu-, talvi- ja pääsiäislomien keston määrittelevät kunnat.

Pieniä koululaisraukkoja tulee ihan sääli, kun kaupan sedät ja tädit alkavat jo heinäkuun puolivälissä lähetellä koteihin näyttäviä reppu- ja lenkkarimainoksia. Kyllä sellainen muistuttelu lomapäivien rajallisuudesta vetää pienen mielen matalaksi ja juuri, kun on vasta päässyt loman makuun.

Silti on aivan päivän selvää, ettei kouluun voi talsia viimevuotisilla lenkkareilla ja vanhan repun kanssa. Tämän syksyn värit ja trendit ovat vallan muuta ja ainoa keino välttyä koulukiusatun karulta kohtalolta ovat uusi reppu ja lenkkarit.

Koulujen kolmen kuukauden lomat loppuivat kohta, kun Suomessa siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon. Pitkä loma istui hyvin myös hyvin työvaltaiseen yhteiskuntaan, jossa lapset olivat tarpeellista työvoimaa. Lomilla ei löhöilty, vaan jokaiselle löytyi taitojensa ja voimiensa mukaisia töitä.

Maaseudulla alkukesä kontattiin jurttipelloilla ja heinänteon jälkeen kitkettiin peruna- ja juuresmaita. Hiukan vartuttuaan kaupunkilaislapsetkin olivat kesätöissä vanhempiensa työpaikoilla.

Jos töitä ei muuten löytynyt, vallankin tytöt olivat lapsenpiikoina vahtimassa perheen tai naapurin pienimpiä, etteivät he leiki tulella, juo lipeää tai huku uimarannassa. Subjektiivisesta oikeudesta kunnalliseen päivähoitoon ei osattu uneksiakaan.

Nykyisin paheksutaan hävyttömänä riistona köyhien maiden lapsityövoimaa ja ihan syystä. Ehkä aika on kullannut muistot, mutta monet nyt keski-ikäiset ovat tehneet lapsuuskesinään pitkiä päiviä, eikä niitä pahalla muistella.

Voi olla niinkin, että konttailu ohdakkeisella juurikasmaalla motivoi kummasti opintoihin, joiden vielä tuolloin uskottiin olevan lähes ainoa tie parempaa elämään.

Opettajien ammatinvalinnan ikiaikaiset kolme hyvää syytä, kesä-, heinä- ja elokuu, on kaventunut parilla-kolmella viikolla. Tässä asiassa peli lienee menetetty, mutta muuten alan ammattijärjestö taistelee väsymättä opettajien etujen puolesta.

Alkuviikosta OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaati, että opetusryhmän enimmäiskooksi pitäisi lailla määrätä 20 oppilasta. Vaatimus on kummallinen näinä ankeina aikoina, kun työstä pitäisi iloita eikä torjua sitä.

Uskollisena järjestön imelille taisteluperinteille nytkin OAJ ratsastaa lasten edulla, vaikka kysymys on päivänselvästä jäsenten eduista.

Kun palkkaa ei kehdata tinkiä lisää, yritetään edes töitä vähentää. Opettajia on yleensä pidetty vähän muita fiksumpana valkokaulusväkenä, mutta OAJ:n otteet kielivät muuta.