Uutiset

Kova koronakuri astui voimaan Ruotsissa, yli kahdeksan hengen julkiset kokoontumiset kielletty

Maassa on todettu yli 208 000 koronavirustartuntaa eli karkeasti noin kymmenkertainen määrä Suomen tartuntoihin verrattuna.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi sunnuntaina pitämässään tv-puheessa virustilanteen olevan hyvin vaikea ja että kaikkien on tehtävä osuutensa vähentämällä kontakteja ja tekemällä mahdollisuuksien mukaan etätöitä.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi sunnuntaina pitämässään tv-puheessa virustilanteen olevan hyvin vaikea ja että kaikkien on tehtävä osuutensa vähentämällä kontakteja ja tekemällä mahdollisuuksien mukaan etätöitä. Kuva: EPA

Ruotsissa on tänään tullut voimaan kielto, joka koskee yli kahdeksan ihmisen tilaisuuksia tai julkista kokoontumista. Kielto perustuu järjestyslakiin, eikä ole luonteeltaan suositus tai ohje.

Koulut ja ravintolat pysyvät auki, mutta kuhunkin ravintolapöytään saa ottaa korkeintaan kahdeksan asiakasta.

Kokoontumisrajoituksessa on myös muutamia poikkeuksia. Uskonnollisiin tapahtumiin, esimerkiksi hautajaisiin, saa yhä osallistua korkeintaan 20 henkeä. Yleisötapahtumia voi yhä järjestää korkeintaan 300 ihmiselle, jos jokaiselle osallistujalle on määritetyin turvavälein sijoitettu istuin ja tapahtumassa muutoinkin huolehditaan terveysturvallisuudesta.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi sunnuntaina pitämässään tv-puheessa virustilanteen olevan hyvin vaikea ja että kaikkien on tehtävä osuutensa vähentämällä kontakteja ja tekemällä mahdollisuuksien mukaan etätöitä.

–  Kaikki se, mitä haluaisit tehdä, mutta joka ei ole välttämätöntä: peru, luovu, lykkää. Tästä selviäminen vaatii aikaa. Siihen asti tämä on uusi normi koko Ruotsille, Löfven sanoi.

–  Se mitä me maana teemme väärin nyt, aiheuttaa meille kärsimystä myöhemmin. Se, minkä teemme oikein, on meille iloksi myöhemmin, pääministeri jatkoi.

Ruotsissa on todettu yli 208  000 koronavirustartuntaa eli karkeasti noin kymmenkertainen määrä Suomen tartuntoihin verrattuna. Maan väkiluku on hieman yli 10 miljoonaa eli väkeä on tuplaten Suomeen verrattuna. Viruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on noin 6  400.