Uutiset

Kovin tavoittein kohti talvea

Hämeenlinnan Hiihtoseuralla on naiskolmikko, joka on tuonut seuralle viime kausien kisoissa kultaa ja kunniaa.

Siltä vahvasti näyttää, että ensi talvena Laura Monosen, Maija Hakalan ja Anni Kainulaisen vauhti vain kiihtyy. Heidän harjoituskautensa on mennyt lähes suunnitelmien mukaan. Näillä näkymin HlHS:n kova kolmikko voi lähteä luottavaisin mielin lokakuun viimeisenä päivänä alkavaan kilpailukauteen.

Kausi alkaa Vuokatissa Suomen cupin kisoilla. Siellä ohjelmassa ovat sprinttikisat ja viestit, jotka hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Imatralla tammikuun lopulla hiihdettävissä SM-viesteissä HlHS pyrkii voittamaan mestaruuden kolmannen kerran peräkkäin.

Laura Mononen, 31, kuuluu A-maajoukkueeseen. Viime kaudella hän edusti Suomea myös Falunin MM-kisoissa. SM-kisoissa hän oli hopealla 30 km:n vapaan hiihtotavan SM-kisassa ja 15 km:n perinteisellä pronssilla. Davosin maailmancupissa Mononen oli kymmenes perinteisen hiihtotavan 10 km:n kilpailussa.

– Keväällä olin kipeänä. Siinä meni monta viikkoa. Kun pääsin flunssista eroon, pääsin myös harjoittelemaan. Sen jälkeen kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin. Ei ole ollut mitään ongelmia. Tilanne on hyvä, kertoo Espoossa asuva Mononen, jota valmentaa Teemu Pasanen.

Maija Hakalan, 31, viime kauden parhaat saavutukset tulivat SM-kisojen viestistä (kultaa) ja parisprintistä Monosen kanssa (pronssia). 30 km:n vapaan SM-kisassa hän oli seitsemäs. Hakalan viime kautta haittasi sairastelu.

– Helmikuussa aloin harjoittelemaan jo tätä kautta varten. Olen pysynyt terveenä ja se on hyvä juttu. Kunto tuntuu hyvältä eli lupaavalta näyttää, sanoo Jari Tuomisen valmennuksessa oleva Hakala.

Espooseen muuttaneen Hakalan harjoitusmäärät ovat kasvaneet.

– Aika paljonkin niitä on nostettu. Määriä oli tarkoitus nostaa jo viime kaudella, mutta siitä ei tullut mitään sairastelujen takia.

Anni Kainulainen, 23, on myös viime kauden naisten viestimestari. Hän voitti kultaa myös alle 23-vuotiaiden SM-kisoissa 5 km:n perinteisen kisassa.

Jyväskylässä asuvan ja siellä kauppatieteitä opiskelevan Kainulaisen harjoituskausi meni myös kuin ruusuilla tanssien. Kesällä hänen ohjelmaansa kuului myös maastopyöräily, ihan kilpailumielessäkin.

– Treenit ovat onnistuneet. Harjoitusmäärä on kasvatettu noin sadalla tunnilla. Luottavaisin mielin lähden kauteen, selvittää Kainulainen, jota valmentaa Jouni Heinonen.

HlHS:n kolmikko on hakenut jo vauhtia lumelta. He ovat käyneet treenaamassa Vuokatin hiihtoputkessa. Mononen on parhaillaankin Vuokatissa, jonne lumetettiin latupohja viikonloppuna.

Ensi talvena ei maastohiihdossa pidetä arvokilpailuja. Vuosi 2017 on sitten taas tosi tärkeä suomalaiselle hiihtourheilulle, kun Lahti isännöi MM-kilpailut.

– Maailmancup, Tour de Ski, Kanadan Tour, SM-kisat, Suomen cup, Mononen tiivistää ensi kauttaan.

– Tietysti ensin päätä päästä hiihtämään maailmancupiin ja Toureille. Rankka talvi on tulossa. Viime talvena näin, että minulla on mahdollisuus pärjätä myös kansainvälisissä kisoissa, hän jatkaa.

Maailmancup alkaa marraskuussa Rukalla. Rukan kisoihin pidetään katsastukset Oloksella ja Rovaniemen Suomen cupissa.

Myös Hakala tavoittelee tosissaan paikkaa maailmancupin kisoihin. SM-kisoissa hänen tähtäimessään on myös henkilökohtainen mitali.

– Ne ovat selkeitä tavoitteitani. Tarkoitukseni on haastaa A-maajoukkueen hiihtäjät. Eivät he ole kovin kaukana ole olleet ennenkään. Odotan, että ensi kaudella tulen selvästi kehittymään.

Kainulaisen ensi talven päätavoitteet ovat SM-kisoissa.

– Toivon, että pääsen hiihtämään myös Salpausselän maailmancupissa, hän tuumaa.

Kainulainen kuitenkin tietää, ettei huipulle ole oikotietä. Se vaatii kestävyysurheilussa yleensä vuosien kovan työn.

– Mitään suurta kehityshyppyä ei vuodessa tule. Tärkeintä on mennä kuitenkin joka vuosi eteenpäin urheilijana. Vaatii varmaankin pari vuotta, että saavutan naisten huipputason.

Ei kahta ilman kolmatta. Tämä on Hämeenlinnan Hiihtoseuran naisilla mielessä, kun puhe siirtyy joukkueena kilpailemiseen – SM-kisojen ja Suomen cupin viesteihin.

– Tietysti SM-viestissä tavoitteena on kulta ja Suomen cupissa kokonaisvoitto. Uusia kovia haastajia on tullut, mutta kyllä meillä kaikki mahdollisuudet on voittaa, jos kaikki vaan onnistuu. Parisprintissäkin olisi Lauran kanssa kiva vihdoin voittaa. Muita mitalisijoja on siitä tullut vuosittain, mutta voittoa ei, Hakala pohtii. HäSa

Asiasanat