Kolumnit Uutiset

Köyhä kuin kirkon rotta

Vartuin kai rippikouluikäiseksi, kunnes ymmärsin, mitä sanonta “köyhä kuin kirkon rotta” oikein tarkoittaa. Kotiseurakunnan kivikirkko on komea rakennus, jonka pihat ja pielet ovat aina olleet kunnossa. Kirkkosali on siisti ja valoisa, josta ei hevin synny mielikuvaa köyhästä.

Silti kirkon rottapolo oli kovilla, koska tiloista ei löydy öylättejä kummempaa syötävää ja nekin lukitussa kaapissa. Sitä paremmin elämä oli sen serkulla makasiinirotalla, jolla oli aina viljaa riittämiin.

Rotat sikseen, mutta aineellinen köyhyys on salakavalasti hiipinyt evankelisluterilaiseen kirkkoon, menot ovat tuloja suuremmat. Tauti on tuttu kunnissakin. Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä on tulossa hikiset talkoot talouden tasapainottamiseksi.

Kunnilla ja seurakunnilla on molemmilla verotusoikeus, mutta sillä erolla, että kunnan perälauta pitää, kirkolla se vuotaa. Seurakunnan jäsenyydestä voi erota, kunta on pakkoyhteisö.

Kirkko on hankalassa välikädessä, yhdestäkään uudesta television homoillasta ei ole enää väliä. Kun piispat ottavat kantaa kuumiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, joku suuttuu ja eroaa kirkosta. Toinen taas lähtee siksi, kun kirkko ei hänen mielestään ota mitään kantaa. Ole siinä sitten mielin kielin, joka suuntaan.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä on 165 työntekijää, saman verran kuin pienessä kunnassa. Vaikka osa kirkollisista tehtävistä tulkitaan vanhastaan kutsumusammateiksi, pelkkä kutsumus ei papin tai diakonin perhettä elätä, rahapalkka kuuluu nykypäivänä asiaan.

Ammoin kerjäläismunkit saattoivat elää seurakuntalaisten almuilla ja kirkkoherrat mittasivat palkakseen pappilan maatilan tuotot. Lisäksi seurakuntalaiset kiikuttivat pappilaan voit, villat ja marjat, kukin manttaalinsa mukaan. Tällainenkaan ei vetele enää.

Seurakuntayhtymä on velaton ja siksi monia kuntia paremmassa asemassa tervehdyttäessään talouttaan. Lääkkeet ovat samat ja kunnissa jo koetellut.

Talouskuuri tietää ydintoiminnoissa tarpeettomien kiinteistöjen myyntiä, palvelutason laskua, henkilöstöjärjestelyjä, maksujen ja vuokrien korotuksia, avustusten karsimista ja toiminnan rationointia läpi linjan. Lomautukset ja muut helpot ratkaisut eivät riitä, rakenteita on muutettava.

Tervehdyttämisen jälkeenkin lapset kastetaan, pariskunnat vihitään ja vainajat siunataan. Kirkoissa saarnataan ja virret veisataan eikä jumalanpalveluksiin kanneta pääsymaksua.

Seurakunnilla ja kunnilla on kosolti yhteisiä vaaleilla valittuja päättäjiä. Hämeenlinnan seurakuntayhtymän 51-jäsenisessä kirkkovaltuustossa on yli puolet kokeneita, maallisissa liemissä keitettyjä kunnallispoliitikkoja eikä kirkkoneuvostostakaan alan veteraaneja puutu.

Heidän selkänahkansa on jo niin parkkiintunut, että seurakunnan kaupunkiin nähden sittenkin pienten alijäämien kuoppaamisen pitäisi sujua jo vanhalla rutiinilla.

Kokemus ja rutiini edistävät päätöksentekoa, vaikka työsuhteisiin puuttuminen ja saavutetun hyvän leikkaus eivät ole kenestäkään mieluisaa luottamustehtävän hoitoa.