Uutiset

Kreikan hallitus ilmoitti tiukemmasta suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin

Tulijoiden määrä Kreikan saarille on lähtenyt jyrkkään kasvuun. Kreikka alkoi maananntaina siirtää ihmisiä pois ruuhkautuneelta Lesboksen saarelta.
Kreikka alkoi maanantaina purkaa täyteen ahdetun Morian pakolaisleirin ruuhkaa. Yli 600 ihmistä kuljetettiin Lesboksen saarelta mantereelle. Kuva: STRATIS BALASKAS
Kreikka alkoi maanantaina purkaa täyteen ahdetun Morian pakolaisleirin ruuhkaa. Yli 600 ihmistä kuljetettiin Lesboksen saarelta mantereelle. Kuva: STRATIS BALASKAS

Kreikan hallitus ilmoitti viikonloppuna ottavansa käyttöön hätätoimet, jotta se selviäisi maahan Turkin kautta pyrkivistä turvapaikanhakijoista, kertoi The Guardian.Maan uusi keskustaoikeistolainen hallitus sanoi vahvistavansa merialueiden vartiointia.

– Pakolaisia saapuvat nyt suurina aaltoina, koska salakuljettajat käyttävät uusia metodeja ja nopeampia veneitä, sanoi Kreikan kansallisesta turvallisuudesta vastaava ministeri Michalis Chrysochoidis.

Kreikassa pelätään vuoden 2015 pakolaiskriisin toisintoa.

– Jos tilanteen annetaan jatkua tällaisenaan, olemme pian samanlaisessa tilanteessa kuin vuonna 2015. Aiomme ryhtyä jyrkkiin ja tehokkaisiin toimiin suojellaksemme rajojamme, ministeri sanoi.

Chrysochoidis sanoi, että Kreikan hallitus aikoo myös pyytää EU:n ja Naton apua rajavartioinnin tehostamisessa.

Puolet saapuu Kreikan kautta

Tulijoiden äkkinäinen lisääntyminen on yllättänyt Kreikan viranomaiset. Viime kuussa Kreikkaan tuli noin 7 000 ihmistä, kertoo Reuters. Viime viikolla Lesboksen saarelle rantautui muutaman tunnin sisällä 650 ihmistä, joiden joukossa oli 240 lasta. Valtaosa heistä oli afganistanilaisia.

Taustalla ovat uudelleen käynnistyneet taistelut Syyriassa. Ne ovat lisänneet pakolaisten määrää Turkissa, jossa asuu yli 3,6 miljoonaa Syyriasta sodan vuoksi lähtenyttä ihmistä. Elokuussa Turkin viranomaiset ilmoittivat, että Kreikkaan pyrkijöiden määrä on seitsemänkertaistunut.

YK:n mukaan lähes puolet tänä vuonna Eurooppaan tulleista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista on tullut Kreikan kautta, The Guardian kertoo.

Leiriltä siirrettiin ihmisiä

Kreikan viranomaiset alkoivat maanantaina siirtää satoja ihmisiä pois täyteen ahdetulta Morian pakolaisleiriltä Lesbokselta, kertoi Reuters. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kuvailleet leirin oloja epäinhimillisiksi.

3 000 ihmiselle suunnitellulla leirillä asuu lähes 11 000 ihmistä. Se on Euroopan suurin pakolaisleiri Viime viikolla leirillä tapettiin afganistanilainen teini-ikäinen, minkä jälkeen Unicef varoitti yli tuhannen perheettömän lapsen asuvan Kreikan pakolaisleireillä vaarallisissa oloissa.

Morian pakolaisleirin asukkaat ovat Lähi-idästä, Aasiasta ja Afrikasta ja ovat paenneet sotia ja köyhyyttä.

Leirin asukkaiden siirtäminen saarilta Kreikan mantereelle kuuluu hallituksen viikonloppuna ilmoittamiin hätätoimiin. Maanantaina ensimmäiset 635 ihmistä, enimmälseen perheitä, astuivat matkustajalaivoihin.