Uutiset

Kreikan on pakko ryhdistäytyä

Ratkaisut Portugalin tukipaketin sisällöstä sekä väliaikaisen vakausrahaston ERW:n takausten kasvattamisesta syntyivät tiistaina etukäteen kirjoitettujen nuottien mukaisesti. Euroalueen valtiovarainministereiden päätökset olivat yksimielisiä.

Euroopan talousongelmia ei ole ratkaistu, silti nyt on otettu edes pieni askel kohti vakauden aikaa. Päätökset ovat tärkeintä Portugalille, joka saa nyt laajaa eurooppalaista apua vaikeuksiensa voittamiseksi.

Veljesavulla Portugalin taivas ei kuitenkaan voi kirkastua. Portugalin on itse saatettava valtion tulot ja menot tasapainoon, tehtävä rakenteellisia ratkaisuja ja suostuttava valtion omaisuuden myyntiin.

Edessä häämöttää niin rankka talouskuuri, että on aiheellista kysyä, millä poliittisella pohjalla maa pystyy päätökset tekemään.

Kreikka näyttää huonoa esimerkkiä – ja sitä näyttävät myös euroalue ja koko EU. Kreikkaa vedettiin kuiville vuosi sitten 110 miljardin euron pelastusrenkaalla vakuuttamalla, että Kreikka selviää ja samalla eurooppalainen talous tervehtyy.

Ennuste on romuttunut täydellisesti. Kreikan tilanne vaikeutuu, sen rahantarve kasvaa päivä päivältä ja eurooppalaiset päättäjät tuntuvat olevan kovin neuvottomia.

Ei näin voi jatkua!

Kreikan tapaus on eurooppalaiselle itsekritiikille tiukka paikka. Nyt on suunnilleen viimeinen hetki kysyä, miksi Kreikka luisuu edelleen kohti jokseenkin hallitsematonta taloudellista ja myös sisäpoliittista katastrofia.

Kreikan talousongelmien selitys on entistä enemmän Kreikka itse. Maa on ottanut kyllä kaiken taloudellisen avun vastaan, mutta Kreikan omat ratkaisun talousongelmien ratkaisemiseksi ovat olleet kovin vaatimattomia.

Kysymys ei ole toki siitä, ettei Kreikassa ole jotain tehty vaan siitä, ettei ole tehty lainkaan tarpeeksi.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) korostaa aivan oikein, että Kreikan valtiolla on huomattavan paljon omaisuutta – ja myös sellaista omaisuutta, joka on myytävissä.

Kreikassa, kuten Portugalissakin, on edessä yksityistäminen, mitä linjaa tukee silmiinpistävän innokkaasti tähän asti sangen kielteisesti yksityistämiseen suhtautunut SDP.

Valtion omaisuuden myynti on keskeinen niistä asioista, joita Kreikalta on täysin perusteltu syy vaatia ja edellyttää. Euroopan johtajien on aika lyödä nyrkki pöytään ja julistaa, ettei nykyinen meno jatku.

Kreikan vaikeuksia on ratkottu kaiken aikaa jatkuvissa pohdinnoissa. Sekä poliitikot että talousoppineet esittävät näkökantojaan siitä, miten maan talous tulee tervehdyttää ja millä tavoilla ei missään tapauksessa.

Neuvojista ei taas kerran ole pulaa, äänessä on monta leiriä.

Yhtä ja ainoaa keinoa Kreikan ongelmien selvittämiseksi ei edes ole. On valittava tie, josta voidaan sopia, ja sitä on johdonmukaisesti sitten kuljettava.

Kreikka ei voi olla enää maa, joka tarttuu pelastusrenkaaseen, mutta ei tee kaikkea mahdollista itsensä pelastamiseksi.

Päivän lehti

26.1.2020