Uutiset

Kreikasta Saksaan jättierä "sitä itseään"

EU-kumppanuus ulottuu yllättävänkin pitkälle. Näin voi päätellä siitä, että Saksa suostuu ottamaan Kreikasta käsiteltäväksi 60 000 tonnia ulosteita.

Ihmisten jätökset ovat kasaantuneet Psytaliaan, missä sijaitsee Ateenan ainoa jätteidenkäsittelylaitos. Kreikka ei ole pystynyt hajottamaan vessatuotoksia kuin osaksi.

Kreikan ympäristöministeriö ja Ateenan vesilaitos ovat jo kuukausia etsineet 170 000 tonnin jätöserälle sijoituspaikkaa. Aiempien suunnitelmien mukaan inha erä olisi päätynyt Sudaniin.

Saksasta löytyy laitteistot, joilla Kreikan jätteet pystytään hajottamaan asianmukaisesti. Germaanit perivät kuona-avun kuluina noin 8,5 miljoonaa euroa. Vielä ei ole selvää, ottaako Saksa hoteisiinsa myös jäljellä olevat 110 000 tonnia Kreikan ulosteita.

Kreikan on määrä kyetä käsittelemään omat jätöksensä vuodesta 2007 lähtien, jolloin maahan valmistuu kuivausyksikkö.

STT

Nujakka hevosen kanssa päättyi sontakasaan

Kalifornialainen mies, 24, joutunee osana rangaistustaan lapioimaan hevosten ulosteita. Rangaistus on sangen looginen. Mies kun hankki yhden vuorokauden selliä ja 20 tuntia yhdyskuntapalvelua nimenomaan lyömällä poliisihevosta.

Kalifornialaismies tuli motanneeksi hevosta kesken sangen kansoitetun katujuhlan. Mies väittää Bailey-nimisen poliisihevosen astuneen hänen jalkansa päälle. Hän oli omien sanojensa mukaan huitaissut hevosta vain saadakseen sen siirtymään kauemmaksi.

Piirisyyttäjä Mike Ramsey esitti toivomuksen, että 24-vuotiaan yhdyskuntapalvelu sisältäisi hevosten ulosteiden siivoamista. Kaikkein mieluiten Ramsey näkisi kaverin siivoamassa juuri poliisihevosten jätöksiä.

STT

Musta leski puri jälleen voittoon

Lisänimellä Musta leski kunnioitettu Sonya Thomas ahmi jälleen kerran itsensä syöntikilpailun voittajaksi. Kaikkien nälkäisten sankarina tunnettu Thomas ahmi kymmenessä minuutissa 26 lämmintä juustoleipää. Tuloksella irtosi New Yorkissa hotkitussa kisassa maailmanmestaruus juustoleipien syömisen jalossa taidossa.

Palkinnokseen vain 45 kiloa painava Thomas sai noin 6 000 euroa silkkaa rahaa. Sillä saa hankittua juustoleivän poikineen, jos sellaiset nyt vieläkin sattuvat Thomasille maistumaan.

– Olisin voinut tehdä paremmankin tuloksen, voittaja totesi kilpailun jälkeen.

– Tavoitteeni oli saada 30 leipää syötyä, hän jatkoi.
Kisan jälkeen mestarilla oli kiire ehtiä junaan. Thomasia odotti työvuoro hampurilaisravintolassa, jossa hän toimii vuoropäällikkönä.

Sonya Thomas ei olisi kehittynyt mestarisyömäriksi ilman harjoittelua. Hän kertoo lisäävänsä vatsalaukkunsa kokoa juomalla valtavia määriä vettä. Myös nielemisharjoitukset ovat osa mestarin arkipäivää.

Kun Thomas painaa ainoastaan 45 kiloa, hänen New Yorkin kisassa ahmimansa juustoleipäkasan kokonaispainoa 4,5 kiloa voi pitää kunnioitettavana saavutuksena. Voittomarginaali jäi silti hyvin pieneksi. Joey Chestnut sai alas 25,5 leipää.

Sonya Thomasin maailmanennätyksiä ovat muun muassa viisi kiloa juustokakkua yhdeksässä minuutissa, 48 kanatacoa 11 minuutissa, 37 hodaria 12 minuutissa ja 56 hampurilaista kahdeksassa minuutissa.

STT

Päivän lehti

25.5.2020