Uutiset

Krimillä surtiin verilöylyn uhreja muistotilaisuudessa

Krimin niemimaalla on pidetty seremonia oppilaitoksessa tehdyn joukkoampumisen uhrien muistoksi. Keskiviikkona Kertshissä tapahtuneessa joukkoampumisessa kuoli ainakin 20 ihmistä. Epäilty 18-vuotias nuorukainen ampui teon lopuksi itsensä.

Yli 40 ihmistä haavoittui. Osa heistä on edelleen kriittisessä tilassa.

Seremoniassa Krimin niemimaan johtaja Sergei Aksjonov sanoi Kertshin keskusaukiolla sadoille surijoille muun muassa, että on pysyttävä vahvoina ja rohkeina.

Kaupungin Leninin aukiolle oli tuotu punaisin kankain koristeltuja pöytiä, joille oli asetettu kuva jokaisesta uhrista.

Viranomaiset selvittävät edelleen muun muassa joukkoampumisen motiivia.


Asiasanat