Uutiset

Kristillisillä ilon ja pettymyksen vaalitulos

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen iloitsi sunnuntai-iltana puolueensa kokonaiskannatuksen kasvusta. Kannatus oli haastatteluhetken ääntenlaskutilanteessa 5,3 prosenttia.
 
– Se on valtavan hyvä tulos. Se on selkeästi vaalivoitto ajatellen puolueen tulevaisuutta ja tulevia eduskuntavaaleja, Helsingistä tavoitettu Räsänen kommentoi puhelimitse Hämeen Sanomille.
 
– Mutta totta kai olen pettynyt siihen, että menetämme paikan.

Essayahin putoaminen pettymys

Räsänen huomautti, että Sari Essayah on tehnyt europarlamentissa erinomaista työtä.
 
– Meille on ollut ilman muuta selvää, että hän on kärkiehdokkaamme, ja tavoite oli, että hänen työnsä olisi voinut jatkua. Totta kai hänen putoamisensa on pettymys, joka on käytävä läpi.
 
– Mutta takana on hieno kampanja ja hyvä äänimäärä. Olemme pitäneet tärkeitä asioita esillä. Tästä on puolueen hyvä jatkaa työtä.
 
Viime eurovaaleissa viisi vuotta sitten Sari Essayahin läpimenon takasi vaaliliitto perussuomalaisten kanssa.

Räsänen haluttiin pitää kotimaassa

Haastatteluhetkellä Päivi Räsänen oli henkilökohtaisissa äänimäärissä sijalla 33. Hän sanoi tulosta odotetuksi. 
 
– En ole itse henkilökohtaista kampanjaa edes tehnyt. Lähdin mukaan sen takia, että lista olisi vahva, ja olisi uskottavuutta.
 
– Monet tukijani ovat vaalikentillä sanoneet että he eivät halua, että lähden Brysseliin. Puolueen ihmiset ovat varmasti keskittäneet äänensä Sari Essayahille. Se viesti on tullut hyvin selkeästi, että ihmiset haluavat, että jatkan puoluejohtajana ja ministerinä.
 
Mitä mieltä olette vaalituloksesta kaiken kaikkiaan? Yllättikö jokin asia siinä?
 
– Perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien kannatus oli yllättävän heikkoa. (HäSa)
 

Asiasanat