Uutiset

Kristinusko kiinnostaa turvapaikanhakijoita

Vähintään parisataa turvapaikanhakijaa on vaihtanut uskontonsa islamista evankelisluterilaiseen kirkkoon viimeisen vuoden aikana, arvioi pakolais- ja maahanmuuttajatyön asiantuntija Marja-Liisa Laihia Kirkkohallituksesta. Tarkkaa määrää ei saa tällä hetkellä selville kirkon tilastoista.

– Määrä voi olla isompikin, mutta emme tiedä sitä tarkasti. Pieniä määriä on liittynyt seurakuntiin ihan joka puolella maata, Laihia kertoo.

Kristinuskosta kiinnostuneiden määrä on vielä suurempi kuin kasteen ottaneiden. Seurakunnissa annetaan monille turvapaikanhakijoille opetusta, jota voi kutsua aikuisrippikouluksi.

Osa uskonnon vaihtamista miettivistä turvapaikanhakijoista on ollut Laihian mukaan kiinnostunut kristinuskosta jo kotimaissaan, vaikka osassa islamilaisia maita uskonnollisia vähemmistöjä sorretaan.

Osa kertoo kyllästyneensä kotimaidensa sotiin, joissa käytetään uskontoa hyväksi, vaikka konfliktien todelliset syyt ovat usein vallanhimo ja muut maalliset pyrkimykset.

– Silloin rauhaa ja vastuuta lähimmäisistä korostava kristinusko vetää puoleensa, Laihia arvelee.

Osa pakolaisista saattaa kuvitella, että kristitty saa turvapaikan muslimia helpommin.

– Heti alussa tehdään selväksi, että tämä ei vaikuta turvapaikkaan, jos sitä on anottu muusta syystä. Kirkkokunnat ovat tarkkoja tästä.

Laihian mukaan esimerkiksi Maahanmuuttoviraston työntekijät ottavat päinvastoin käännynnäiset usein tarkempaan syyniin.

– Rehellisyyden nimissä on sanottava, että jos kristityksi kääntyminen merkitsee esimerkiksi hengenuhkaa tai vankilaa turvapaikanhakijan kotimaassa, siitä voi tullakin joillekin turvapaikkaperuste.

Jyllands-Postenin mukaan Tanskassa yli 500 turvapaikanhakijaa on kääntynyt kristinuskoon tänä vuonna, vaikka heitä tuli viime vuonna maahan kolmannes vähemmän kuin Suomeen. Laihia epäilee eron selittyvän Tanskassa jo olevilla persian- ja arabiankielisillä seurakunnilla.