fbpx
Uutiset

Kristitty on kristitty äänestyskopissakin

Esko Eloranta katsoo (HäSa 16.9.), että äänestäjälle on mahdollista ja suotavaakin jättää henkilökohtainen arvomaailma ja elämänkatsomuksen tärkeimmät tekijät sivuun tämän tehdessä poliittisia valintojaan.

Olisi kiintoisaa tietää, millaisin perustein esimerkiksi puoluekanta pitäisi Elorannan mielestä muodostaa, jos asiaan ei saisi “sekoittaa” esimerkiksi kristillisen vakaumuksen pohjalta omaksuttuja moraalikäsityksiä.

Eloranta voi kuitenkin olla huoletta. Tavattoman suosittuahan on valita oma polittinen väri sen mukaan, mikä on itsekkäistä syystä viisasta; mikä kannattaa vaikkapa taloudellisesti siitä huolimatta, että joku muu poliittinen kanta vastaisi vieläkin paremmin omia todellisia ajatuksia. Ehkä kyse on Elorannan kaipaamasta älyllisestä rehellisyydestä.

Siksi toisekseen, kaikesta huolimatta kristityt äänestävät kristittyinä kaikkia poliittisen kentän puolueita. Myös sitä, joka siirsi edistyksellisesti historiaan arvonsa “koti, uskonto ja isänmaa”.

Eloranta voi rauhallisin mielin antaa äänestäjien päättää, mitä puolueita maassa tarvitaan ja mitä ei. Asian ratkaisemista varten järjestetään säännöllisin välein erilaisia vaaleja. Ja tarkemmin ajatellen, Suomi saattaisi hyvinkin tarvita myös sellaisia puolueita, jotka eivät milloinkaan voisi menestyä.

Teppo Turja

Kalvola

Menot