Uutiset

Kritiikki tehosi: Suomi avasi tuomarikytkökset

Suomessa avattiin tuomareiden sidonnaisuudet ja sivutoimet Euroopan neuvoston korruption vastaisen elimen Grecon antamien ohjeiden vuoksi.

Tämän vuoden aikana kaikkien Suomen oikeusasteiden tuomareiden täytyy ilmoittaa kytköksensä uuteen avoimeen rekisteriin, josta kansalaiset pystyvät tekemään hakuja tuomareiden nimen perusteella.

Rekisteriin kirjataan tuomareiden, tuomioistuinten asiantuntijajäsenten ja käräjäoikeuksien lautamiesten sidonnaisuudet.

Oikeusministeriön hallitussihteerin Jennimari Huovisen mukaan Grecon ohjeet vaikuttivat siihen, että uusi laki astui voimaan. Grecon suositukset annettiin jo vuonna 2013, ja Suomi hyväksyi rekisteriä koskevan lain vuonna 2015. Se kuitenkin pantiin täytäntöön vuoden alusta.

– He arvioivat silloin, että Suomen järjestelmä ei ole heidän periaatteidensa vastainen mutta suosittivat, että sidonnaisuus- ja sivutoimitiedot saatettaisiin helpommin saataville, Huovinen sanoo.

Aikaisemmin tieto tuomareiden sidonnaisuuksista ja sivutoimista annettiin paperisena oikeusministeriöön, josta kansalaisten on täytynyt ne erikseen pyytää nähtäväkseen.

Grecon antamien ohjeiden vuoksi syyttäjätkin ottivat käyttöön omat uudet syyttäjälaitoksen eettiset ohjeensa syksyllä. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kertoo, että tuomareille osoitettua avointa tietojärjestelmää ei tällä hetkellä ole tarpeen laajentaa syyttäjiin.

Tuomariliiton puheenjohtaja Kimmo Vanne arvioi, että tuomareita koskevia esteellisyysväitteitä kuulee toisinaan. Hän kuitenkin pitää valvontaa riittävänä.

– On mahdotonta nähdä, että kenelläkään on mitään erityistä hinkua päästä käsittelemään juttuja, joissa oma puolueettomuus vaikuttaa epäilyttävältä, Vanne sanoo.

Rekisteri on nähtävissä tästä linkistä.
 

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic