Uutiset

KRP odottaa edelleen lausuntoja Forssan huumejutussa

Toukokuussa Forssassa ilmenneen huumejutun tutkinta jatkuu edelleen. Keskusrikospoliisin mukaan tutkintapöytäkirjasta puuttuu vielä muutama lausunto.

– Emme pääse kuulustelemaan ennen kuin lausunnon ovat valmistuneet, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esa Grönlund.

Grönlundin mukaan tutkintapöytäkirjan valmistumisen viivästyminen ei ole poliisista kiinni.

– Tutkinnallisista syistä en voi paljastaa, keneltä lausuntoja odotamme. Tavoitteena on saada pöytäkirja Forssan kihlakunnan syyttäjänvirastoon syyskuun aikana.

Tähän mennessä tutkimuksissa on selvinnyt, että huumeiden valmistukseen ja myyntiin liittyvä toiminta rajoittuu Forssan lähiympäristöön.

Huumejutussa on ollut pidätettynä neljä henkilöä, joista yksi on ollut myös vangittuna epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Kesäkuun jälkeen jutussa ei ole ollut ketään vangittuna tai pidätettynä.

Päivän lehti

28.5.2020