Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on tyytyväinen, että uusi elintarvikemarkkinalaki astuu näillä näkymin voimaan ensi vuoden alussa. Silloin aloittaa työnsä myös ruokavaltuutettu, joka voi puuttua epäterveeseen kilpailutilanteeseen.
Uutiset

Kuivuuden kriisipaketissa uutta rahaa 65 miljoonaa euroa.

Hallituksen lisätuki kuivuudesta kärsineelle maataloudelle nousee 86,5 miljoonaan euroon.

Potti koostuu monista palasista. Käytännössä uutta rahaa tulee noin 65 miljoonaa euroa, sillä luvussa on mukana jo vahvistettu 21,5 miljoonan euron summa luonnonhaittakorvauksiin.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoo olevansa kriisipakettiin kohtuullisen tyytyväinen.

– Ensiapu viljelijöille on nyt annettu, hän toteaa Lännen Medialle.

Kahdelle vuodelle

Lisäraha jakaantuu kuluvalle sekä seuraavalle vuodelle.

– Noin 30 miljoonan euron summa osoitetaan täydentämään kansallisia tukia. Tuo summa sisällytetään vuoden viimeiseen lisätalousarvioon. Loppu 35 miljoonan summa ensi vuoden budjetissa koostuu erilaisista osista.

Tuottajajärjestö MTK on laskenut, että kuivuuskriisi merkitsee pahimmillaan noin 400 miljoonan euron menetyksiä.

Sekä MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila että Leppä myöntävät, ettei tällaisia summia ole mahdollista irrottaa mistään. Sen tietävät viljelijät itsekin. Avaimet maatalouden kannattavuuskriisiin on löydyttävä markkinoilta.

Komissiolle tiedot kiireesti

Leppä pitää tärkeänä, että viljelijät saisivat nopeasti apua akuuttiin kassakriisiin.

– EU-komissiolle lähtee pikaisesti kirjelmä neuvotellusta kriisipaketista. Tavoite on, että tuosta 30 miljoonasta eurosta saadaan maksuun valtaosa vielä tämän vuoden puolella.

Leppä on jo aiemmin huomauttanut, että komissiosta löytyy kyllä nopeutta ja joustavuutta, jos vain on tahtoa.

Esimerkiksi lupa pakkokesantoalojen korjaamisesta saatiin kolmessa päivässä.

Uusi laki voimaan

Ministeri kiinnittää erityistä huomiota elintarvikemarkkinalakiin. Siitä tehtiin esitys budjettilakina.

– Tavoite on, että laki astuu voimaan vuoden alusta. Samaan aikaan aloittaa työnsä myös uusi ruokavaltuutettu, joka voi puuttua tarvittaessa epäterveeseen kilpailutilanteeseen.

Hukka uhkaa periä

MTK:n puheenjohtaja korostaa, että pallo maatalouden ongelmien korjaamiseksi on nyt päivittäistavarakaupalla.

– Ruuan tuottajahinnat ovat Suomessa häpeällisen alhaisella tasolla. Jos tähän ei saada kaupan suunnalta korjausta, niin hukka meidät perii, Marttila tykittää.

Hän toivoo, että teollisuuden ja kaupan neuvotteluissa teollisuus panisi kovan kovaa vasten, kun neuvotellaan hinnankorotuksista.

– Jos tässä ei onnistuta, niin se on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa.

Marttila sanoo uskovansa, että kuluttajat ymmärtävät tilanteen ja olisivat valmiita muutamien senttien hinnankorotuksiin.

– Ei tämä kuluttajista ole kiinni, vaan kaupasta.

Hän jatkaa, että puhdas ja turvallinen kotimainen ruoka on kuluttajien suosiossa. – Kaupan on tunnettava vastuunsa ja sen on alettava konkreettisiin toimiin.

Kaupan ja teollisuuden pitkäaikaiset sopimukset tulisi nyt avata ja neuvotella uudestaan.

– Myös maatilojen kustannuksia on pyrittävä laskemaan. Rehu-, lannoite ja energiateollisuuden sekä rahoituslaitosten pitäisi myös ottaa huomioon viljelijöiden tilanne, Marttila vaatii.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930